• [Otteluennakko] HPK vs. LP Viesti ǀ 7.4.2016 klo 18.00 ǀ Elenia-areena

    Suomalaista lentopallokautta ovat värittäneet HPK:n ja LP Viestin kohtaamiset. Niistä on nyt jäljellä vielä noin puolet, kun Mestaruusliigan kiistaton kärkikaksikko ottaa mittaa toisistaan sarjan finaaleissa. Lähtökohdat ovat tasaisemmat kuin kertaakaan kauden alun jälkeen.

    Naisten Mestaruusliiga-kausi on finaaleja vaille valmis. Perjantaina alkavassa loppuottelusarjassa kohtaavat toista kertaa peräkkäin HPK ja LP Viesti Salosta. Joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella vastakkain jo kuusi kertaa, ja viidesti hämeenlinnalaiset ovat poistuneet kentältä voittajana.

    Tässä valossa pitkän, paras seitsemästä pelattavan ottelusarjan luulisi olevan HPK:n heiniä, mutta selvää suosikkia SM-finaaleihin ei ole. HPK voitti kauden neljä ensimmäistä keskinäistä puhtaasti 3–0, mutta kaksi edellistä ottelua venyi viidenteen erään. Pudotuspeleissä Suomen cupin voittanut salolaisjoukkue on väläyttänyt vaarallisuuttaan ottamalla seitsemästä ottelusta yhtä monta selvää voittoa.

    Viesti on parantanut peliään selvästi runkosarjan lopun nihkeän pohjoisenmatkan jälkeen. Torjunta- ja syöttöpeli on toiminut mallikkaasti, ja laitahyökkääjäosasto on ollut kaivatun tehokas. Noora Kosonen ja Pauliina Vilponen iskivät jokaisessa välieräottelussa OrPoa vastaan yli kymmenen pistettä ja saivat tukea läpimurtoaan tekevältä Ronja Heikkiniemeltä ja keskitorjuja Nadezhda Gohšteinilta. Libero Hillaelina Mäntylä on puolestaan pudotuspelien paras vastaanottaja.

     

    HPK-päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan finaalisarjasta tulee tasainen.

    – He ovat nyt parempia kuin viimeksi heitä vastaan pelatessamme, joten finaalisarja tulee olemaan 50–50. Teemme parhaamme ja katsotaan, miten käy, varovainen italialaisvalmentaja odottaa.

    Viime vuonna Viestin ratkaisevassa viidennessä loppuottelussa kukistanut HPK on myös löytämässä kuntoaan kevään tärkeimpiin peleihin. Välieräsarjassa Pölkky Kuusamoa vastaan Kerho näytti merkkejä siitä ylivoimasta, jolla joukkue jyräsi kauden aluksi kymmenen voiton putken liigassa. Kivenkova torjunta-puolustuspeli on ollut HPK:n kevään voittokulussa avainasemassa.

    – Puolustamme aina hyvin, mutta Salo on toisenlainen joukkue kuin Kuusamo. Tarvitsemme varmasti parasta peliämme kaikkialla vastaanottohyökkäyksistä torjuntahyökkäyksiin. Puolustus tulee kuitenkin olemaan varmuudella isossa osassa, Chiappini arvelee.

     

    Playoffien eräpistepörssin kärkisijoilla komeilee kaksi HPK-pelaajaa: viisi pistettä erää kohti takonut yleispelaaja Allison Mayfield ja yhteensä vain kaksi vähemmän tehnyt hakkuri Piia Korhonen. Jälkimmäinen on saanut viime otteluissa pudotuspelivireen päälle, joka lupaa hyvää mestaruuden puolustamista ajatellen.

    Korhosen mielestä finalistit ovat nyt suunnilleen yhtä hyviä eivätkä aiemmat voitot paina uudessa sarjassa.

    – Molemmat ovat tosi hyviä joukkueita, niin siitä tulee varmasti tiukka sarja. Siitä on pitkä aika, kun olemme viimeksi pelanneet, ja molempien peli on muuttunut paljon, niin en osaa sanoa, että olisimme suosikkeja, hän sanoo.

    Ensimmäinen loppuottelu pelataan Hämeenlinnan Elenia-areenalla perjantaina kello 18. Sunnuntaina joukkueet kohtaavat uudelleen Salossa. Toinen Hämeenlinnassa varmuudella pelattava ottelu on ohjelmassa tiistaina 11. huhtikuuta niin ikään kello 18. Suomen mestari selviää viimeistään 19.4.

    Tule kannustamaan HPK:ta kauden tärkeimmissä peleissä!

    Tagit: hpk  lp viesti  mestaruusliiga  playoffs  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä