On aika kiittää koko Hämeenlinnan Lentopallokerhon organisaatiota ja kannattajia. Hopea on hieno saavutus ja siitä suuri Kiitos kuuluu teille kaikille. Olemme matkamme puolessa välissä.
Matka alkoi syksyllä, kun joukkue uusiutui lähes täydellisesti. Nuori Matteo Pentassuglia astui suuriin saappaisiin päävalmentajaksi. Epäilijät saivat vettä myllyynsä siinä vaiheessa, kun syksyn ensimmäiset ottelut eivät sujuneet täydellisesti. Jopa ”asiantuntijatkin” sanoivat, että joukkue on huonoin kautta aikain. Loukkaantumisten suuri määrä kiihdytti epäilijöiden kielen kantoja.
Matteo Pentassuglian ja Sami Steniuksen ahkera työ alkoi kuitenkin tuottamaan tuloksia ja paikka Suomen Cupin finaaliin aukesi. Siitäkin huolimatta, että joukkue on joutunut ennen näkemättömän rasituksen kohteeksi. Osallistuminen Mestarien liigan otteluihin ei ole mikään pikku juttu. Joukkueen lisäksi se on vienyt paljon energiaa myös seuran johdolta ja hallitukselta.
Lähtökohdat eiliseen Suomen Cupin finaaliin eivät olleet tasapuoliset. Lentiskerholla on ollut suuri määrä vierasotteluita. Pitkät pelireissut. Esimerkiksi joukkue pelasi tuhansien kilometrien päässä Venäjällä vain pari päivää aikaisemmin cupin finaalia. Sellainen syö voimavaroja ja energiaa mutta myös asennetta. Nuoren pelaajan ei ole helppoa keskittyä täydellisesti jatkuvasti. Pitää myös ladata akkuja.
Suomen Cupin voitti rehti ja hyvä joukkue Oriveden Ponnistus ja siitä Lämpimät Onnittelut heille. OrPo tuli kuitenkin finaaliin levänneenä ja hyvin keskittyneenä. Pelissä OrPo sai heti hengen päälle ja sellaisen murtaminen on mahdotonta.
Hämeenlinnan Lentopallokerhon matka jatkuu ja joukkueen lopullinen tulos nähdään vasta huhtikuussa. Nyt nautitaan suuresta saavutuksesta – hopeamitaleista.