HPK katkaisi välieräottelusarjan suoraan kolmessa ottelussa LP Kangasalaa vastaan. Ratkaisevassa kolmannessa välierässä erälukemat kirjattiin Kerholle erälukemin 3-0 (25-19, 25-15 ja 25-19).
LP Kangasala ei pystynyt palautumaan tiistai-illan tappiosta ja HPK hoiti perusvarmalla pelillään keskiviikon katkaisupelin itselleen. Voitolla HPK varmisti paikan loppuotteluun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012 ja pääsee taistelemaan kirkkaimmasta mahdollisesta mitalista LP Viestin kanssa. Runkosarjassa omissa lukemissaan olleet joukkueet pelaavat nyt ansaitusti loppuottelussa vastakkain pitkän kauden päätteeksi.
Ottelun yleisömäärä 516
Luca Chiappini, HPK:
- Välierissä Kangasala oli todella kova ja urhea vastustaja. Heillä on todennäköisesti liigan paras passari sekä hyvät laiturit Mayfield ja Dalton että hyvät keskipelaajat. Voisi sanoa, että heillä oli täydellinen joukkue. Luultavasti meidän vahvuudet olivat mentaalisella puolella ja olimme yhtenäisempi joukkue. Ehkä siksi pystyimme pääsemään yli vaikeista hetkistä, joita koimme ottelusarjan aikana. Pystyimme tänään kontrolloimaan koko ottelua vahvan syötön turvin. Taktisesti olimme melko hyviä, koska tiesimme mitä he aikovat tehdä jokaisessa rotaatiossa ja eri tilanteissa. Saloa vastaan aiomme käyttää kaikkia aseitamme. Tässä vaiheessa kautta he tuntevat meidät ja me heidät, joten mitään ei ole enää piilossa ja täytyy vain kohdata heidät.
Ismo Tahvanainen, LP Kangasala:
- Peli kaatui meidän eiliseen töpeksintään viidennessä erässä. Lentopallopeliä ei hävitä yleensä 14-10 tilanteesta, että siinä meidän selkäranka oikeastaan napsahti. Meillä ei tänään löytynyt enää sellaista potkua. HPK pelaa yksinkertaista peliä, mutta on aika vahvat yksilöt. Yleensä HPK tässä vaiheessa kautta antaa managerinsa kautta pieniä avuja muille joukkueille, mutta tänä vuonna valmentajaosasto pysyi kurissa. Italialaiset ilmeisesti ymmärtävät Kalliomäen Villeä. Joukkue on hyvä ja pysynyt kasassa, että se tietysti on Hämeenlinnan vahvuus. Omalla joukkueella ehkä maha täynnä Euro Cupeista ja Suomen Cupista, ettei keväällä päästy oikein sellaiseen lentoon kuin ehkä joukkueen kapasiteetti riittäisi. Mutta tämä on meidän arvoinen paikka ja tämä on vain lentopalloa. Täytyy muistaa, että kun on tiukat paikat niin yksilöt ratkaisevat ja ne olivat HPK:lla tässä sarjassa vahvempia. Mitä tässä selittelemään, tulos puhuu puolestaan. Elämä ei tähän lopu ja otetaan pronssi kotiin.
Katja Kylmäaho, HPK:
- Kotona ollaan oltu voimakkaita. Varmaan eiliseen peliin se meidän voitto sitten ratkesi ja heistä (Kangasala) ei enää ollut meille vastusta. Aivan mahtava tunne. Saloa vastaan lähdetään omalla pelillä ja hyvällä meiningillä. Täytyy olla tosi hyvä fiilis ja se kirkkain mitali siellä tavoitteena.
Outi Munnukka, LP Kangasala:
- Erittäin pettynyt siihen, että hävittiin. Varsinkin, kun tiedettiin että voittomahdollisuudet ovat selkeät. Ei auta, kuin tämä ilta surra ja lähteä sitten tavoittelemaan pronssia. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa mitali kaulaan. Vedetään pää tyhjäksi ja lähdetään kunnolla taistelemaan joka palloon. Eikä jäädä katselemaan, josko toinen tekisi virheen vaan tehdään itse tilanteista ne pisteet.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin HPK:n yleispelaaja Keao Burdine ja LP Kangasalan passari Elizabeth Koberstein.
HPK: Burdine 16/+12, Korhonen 12/+6 ja Madsen 10/+6
LP Kangasala: Dalton 12/+5, Mayfield 7/-6 ja Laakkonen 4/+3
Ottelutilasto: HPK - LP Kangasala 30.3.2016
HPK-TV: Lehdistötilaisuus HPK - LP Kangasala 30.3.2016
Ke 6.4. LP Viesti - HPK
Pe 8.4. HPK - LP Viesti
Su 10.4. LP Viesti - HPK
Ti 12.4. HPK - LP Viesti (tarvittaessa)
To 14.4. LP Viesti - HPK (tarvittaessa)