• HPK-naisten vuoden ensimmäinen euro-ottelu oli jatkoa joukkueen vakuuttaville esityksille vuodenvaihteen molemmin puolin. Tuttuakin tutumpi LP Viesti, euronimeltään LP Salo, kaatui kolmannen kerran puhtaasti 0–3 (20–25, 21–25, 20–25).

    LP Viestistä on tullut HPK:lle tänä talvena vakiovastus. Torstain ottelu oli joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella, mutta tällä kertaa erikoiset puitteet loi kilpailu, jossa joukkueet kohtasivat. Suomalaiset arvottiin vastakkain jo toisella kierroksella Euroopan kakkostason seurakilpailussa CEV Cupissa.

    HPK:lla oli selvä yliote salolaisista kauden aiemmista Mestaruusliiga-kohtaamisista ja sama tahti jatkui Salon europelialustaksi vaihdetulla Taraflex-matolla. Ensimmäisessä erässä HPK otti pelin haltuun puolessavälissä ja pääsi Salla Karhun syötöllä jo 11–18-johtoon. Kun ottelun hahmoksi hyökkäyspelissä noussut Piia Korhonen iski Kerhon 13–21-johtoon, avauserä oli käytännössä ratkennut.

    Toinen erä pysyi tasaisena europelien toiselle tekniselle aikalisälle, kunnes HPK pääsi kolmen pisteen johtoon, joka venyi erän loppuun mennessä neljään pisteeseen. Avauserän hienon puolustuspelin lisäksi molemmat joukkueet nostivat syöttönsä, vastaanottonsa ja hyökkäystehonsa euro-ottelun tasolle.

    Kolmannessa erässä joukkueet etenivät vuoron perään parin pisteen johtoon, kunnes HPK käänsi 16–14-tappioaseman toisen teknisen tauon jälkeen 16–19-johdoksi Allison Mayfieldin syötöllä. Viesti nousi tasoihin 20–20:een, mutta 20-vuotispäiväänsä viettänyt hakkuri Korhonen syötti kahden ässän säestämänä HPK:n voittoon.

    Torjunta- ja puolustuspeli olivat joulukuun lopun kohtaamisen tapaan tärkeässä osassa, mutta nyt HPK sai Salon kuriin myös syötön avulla. Kerho syötti torstaina kahdeksan ässää. Päävalmentaja Luca Chiappini nostaa juuri puolustuksen ratkaisevaksi tekijäksi. Lisäksi säännöllisyys vastaanotto- ja syöttöpelissä oli taas HPK:n puolella.

    – Katson videoita todella paljon. Toivon, että se olisi syy voittoon, mutta minä en tee sitä eroa kentällä vaan tytöt. He tekivät tänään hyvää työtä. Heillä on hyvä asenne, ja he nousevat muutaman pisteen tappioasemasta ohi jatkuvasti. Se ratkaisi, Chiappini kiitteli.

    Kotijoukkueen valmentaja Tomi Lemminkäinenkin myönsi Salon aseettomuuden.

    – Tämä oli yksi parhaita lentopallo-otteluita, joita Suomessa on pelattu niin, että on kaksi suomalaista joukkuetta kentällä. Suurin ero oli ilman muuta HPK:n puolustuksessa. Kun ensimmäisessä erässä mentiin tasatahtiin, tytöt löivät niin paljon kuin kädestä lähtee, mutta pallot vain nousivat peliin, Lemminkäinen totesi.

    Piia Korhonen oli pisteiden valossa omaa luokkaansa. Hänet palkittiin tehojen 21/+15 jälkeen vieraiden parhaana pelaajana. Salolaisista kunnian sai 11/+7 tehoillut keskitorjuja Nadezhda Gohštein. HPK-pelaajista erityisesti loisti myös Eveliina Rautiainen, joka kaivoi etenkin ensimmäisen ja kolmannen erän ratkaisuhetkillä monta vaikeaa palloa peliin.

    HPK-kapteeni Katja Kylmäahon mielestä oranssit pelasivat kuitenkin joukkueena erinomaisen ottelun. Hän itse sai tehdä kolmannen erän puolivälissä tilaa Bryn Kehoe Eatonille.

    – Olen iloinen, että pystymme pitämään Saloa vastaan pelistä toiseen oma taso korkealla. Taktiikkamme toimi taas aika hyvin, kun Salo ei ollut tehnyt isoja muutoksia. Joukkuepeli ja joukkuehenki ratkaisevat. Meillä on vaan niin kivaa pelata yhdessä, passari kertoi.

    Toinen osaottelu pelataan Hämeenlinnassa 25.1. HPK pääsee siihen nollapelin myötä hyvistä asemista ja tarvitsee vain kaksi erää tai kultaisen erän voiton varmistaakseen paikkansa CEV Cupin kolmannella kierroksella.

     

    Tilastot

    LP Salo–HPK 0–3 (20–25, 21–25, 20–25)

    Parhaat pistenaiset:

    LP Salo: Pauliina Vilponen 13/+6, Nadezhda Gohštein 11/+7, Noora Kosonen 11/+5

    HPK: Piia Korhonen 21/+15, Salla Karhu 10/+4, Allison Mayfield 9/+7

    Parhaat pelaajat: Gohštein (Salo) ja Korhonen (HPK)

     

    Linkit

    http://www.cev.lu/Competition-Area/MatchStatistics.aspx?ID=29136

    http://www.cev.lu/Competition-Area/CompetitionNews.aspx?ID=969&NewsID=24570&TagType=0&TagContent=0&NewsType=0&Paging=0&Sd=1/1/1900&Ed=1/1/1900

    Tagit: hpk  lp viesti  lp salo  cev cup  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä