• [Otteluennakko] HPK vs Nurmon Jymy | su 25.2.2018 klo 18.00 | Elenia-areena

    HPK-naisten kahden viikon mittainen talvitauko on kohta ohi, kun joukkue kohtaa sunnuntaina viidettä kertaa tällä kaudella Nurmon Jymyn. Ottelu on joukkueiden toiseksi viimeinen ennen pudotuspelejä, joissa ne saattavat olla vastakkain uudestaan.

    HPK ja Nurmon Jymy ovat kohdanneet tämän kauden aikana jo neljästi: kaksi kertaa liigassa ja kaksi cupissa. Joka kerta Kerho on voittanut, mutta ensimmäisessä ottelussa Seinäjoella Jymy voitti kaksi erää.

    – Tunnemme heidät jo hyvin, mutta en tiedä, onko heillä jotain uutta näytettävää. Me taas olemme löytäneet oman pelifilosofiamme ja tavan pelata, joten meidän ei ainakaan tarvitse enää keksiä mitään uutta, alustaa HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini.

    Eteläpohjalaisten vahvuudet ovat tulleet tutuiksi muillekin liigajoukkueille. Jymyn johtotähdet eivät enää dominoi alkukauden malliin, mutta laitahyökkääjä Alexandra Vajdova on yhä Mestaruusliigan parhaita syöttäjiä ja keskipelaaja Karoliina Friberg toiseksi tehokkain torjuja.

    HPK puolestaan voi luottaa siihen, että ratkaisijoita löytyy kuusikon lisäksi myös penkiltä. Liberona hyökkäykselle antaa mahdollisuuksia liigan toiseksi paras vastaanottaja Saana Koljonen, joka on viime otteluissa nostanut kahdestaan Salla Karhun kanssa hyvällä menestyksellä.

    Nurmon Jymyn kausi on sujunut varsin hyvin nousijajoukkueeksi, tosin Jymyn pelaajamateriaali ja puitteetkin ovat liigatulokkaalle vähintään kelvolliset. LP Kangasalan hyvän talvivireen myötä pitkään pysynyt kuudes sija on kuitenkin vaihtunut pykälää heikompaan. Hämeenlinnasta Jymy hakee voittoa noustakseen vielä kuudenneksi kahden viimeisen ottelunsa aikana.

     

    Jymy-ottelu aloittaa HPK:n osalta kevätkauden, jonka aikana väliviikon voi tuoda vain puolivälierä- tai välieräsarjan voittaminen puhtaasti 3–0. Nurmo- ja Ploki-pelit eivät ole pelkkää harjoittelua kevään tosipelejä varten, sillä panosta riittää runkosarjasijoitusten osalta vielä ainakin tänä viikonloppuna.

    – Lentopallon ensimmäinen sääntö on, ettei kentälle lähdetä vain harjoittelemaan. Lähdemme voittamaan tietäen, että Jymy kaivaa paljon palloja, syöttää aika hyvin ja yrittää haastaa meitä. Toisaalta jokainen ottelu on myös harjoitus, koska jokainen pallokosketus on tilaisuus kehittyä, Chiappini sanoo.

    Valmentajan mielestä HPK:lle on pieni etu, että myös runkosarjan päätöspeli viikon kuluttua on kotona.

    – Kyllä se meitä auttaa, ettemme joudu matkustamaan Pihtiputaallekaan. Syöttömme on muutenkin kotona hieman parempi.

    Kaksi tämän kauden aikana toisilleen tutuksi tullutta joukkuetta saattavat tehdä vielä lisää tuttavuutta keskenään kahden viikon kuluttua. Tämänhetkisellä sarjatilanteella HPK ja Jymy ottelevat jälleen liigan puolivälierissä.

     

    HPK:n kuntokäyrä on tammikuisten vaikeuksien jälkeen nouseva. Kaksi kuukautta pelaajavahvuudesta puuttunut Eveliina Smolanderkin on nyt pikkuhiljaa toipumassa pelikuntoon, mutta paluun aika ei ole vielä tänä viikonloppuna.

    HPK pelasi vuoden aluksi raskaan yhdeksän ottelun kuukauden, mutta sai arvokkaan 1–3-Pölkky-voiton jälkeen yhtä arvokkaan väliviikon. Sellaista ei vastustajilla enää tässä vaiheessa kautta ole ollut.

    – Olen tyytyväinen siihen, miten olemme tehneet töitä viime viikkoina. Olemme painaneet kovaa teknisten asioiden kanssa ja muutenkin harjoitelleet paljon, joten sunnuntaina meidän pitäisi olla taas valmiita pelaamaan. Tauon aikana olemme päässeet keräämään henkisiä voimavaroja, joiden palauttaminen on aina fyysisiä vaikeampaa, Chiappini kertoo.

    Hämeenlinnalaiset ja LP Viesti käyvät vielä tiukkaa taistelua runkosarjan voitosta. Viesti pelaa tänä viikonloppuna kahdesti varmasti viidenneksi sijoittuvaa LiigaPlokia vastaan. Perjantain 3–2-voiton jälkeen salolaisten sarjajohto on yksi piste.

    Tagit: nurmon jymy  otteluennakot  mestaruusliiga  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä