Pölkky Kuusamo pystyi kukistamaan HPK:n niukasti joukkueiden kauden aiemmassa kohtaamisessa Koillismaalla, mutta toisessa välierässä Kerho kantoi ennakkosuosikin viittaa kunniakkaasti. Hämeenlinnalaiset ottivat toisen kiinnityksen Mestaruusliigan finaalipaikkaan 1–3-voitolla (21–25, 25–23, 15–25, 17–25).
Kuusamo tiedetään yhdeksi sarjan parhaista kotijoukkueista, joka elää kotisalissaan varsinkin syöttöpelistään. Tiistain välieräottelun ensimmäiset erät etenivätkin tutulla kaavalla, ja Pölkky haastoi tiukasti runkosarjavoittajaa. Kotijoukkueen räväkän alun jälkeen HPK otti komennon erän puolivälissä. Kerho pakotti Kuusamon käyttämään aikalisänsä lähes peräkkäin karkaamalla kuuden pisteen johtoon, jota Pölkky ei saanut kurottua umpeen.
Toisessa erässä Pölkky sai syötöllään pidettyä HPK:n aisoissa. Vierasjoukkue vastaanotti vain 36-prosenttisesti ja kuusamolaiset syöttivät taukoon mennessä kuusi ässää. Kerho taisteli kaksi ensimmäistä eräpalloa, muttei kyennyt estämään Kuusamon erävoittoa. Viimeistään toisessa erässä ottelusta muodostui henkien taisto, jota johtivat huippuvireiset hyökkääjät Olena Prokopenko ja Piia Korhonen.
Käänteentekevään kolmanteen erään saapui uudestisyntynyt HPK. Heikon vastaanotto- ja hyökkäyspelin erä kääntyi Kerholle heti alussa. Allison Mayfieldin ja Bryn Kehoe Eatonin pitkillä syöttövuoroilla HPK otti tekniselle aikalisälle yhdeksän pisteen johdon. Aikalisätkään eivät tuoneet Pölkylle onnea. Erä päättyi sille sopivalla tavalla hämäläisten neljänteen ässään hakkuri Korhosen kädestä.
– Korjasimme vähän passisysteemiämme ja se toimi. Saimme myös säännöllisyyttä hyökkäämiseen, päävalmentaja Luca Chiappini kuvaili erätauon jälkeen tapahtunutta pelin suunnanmuutosta.
Neljäs erä jatkoi samoilla linjoilla. Kuusamon tehopelaaja Prokopenko jätettiin asettomaksi, ja toinenkin laitahyökkääjä Lotta Piesanen jäi HPK-torjunnan pihteihin. Toinen välierä ratkesi, kun Michaela Madsen ja neljä torjuntaa erässä ottanut Karoliina Friberg veivät Kerhon 11–21-johtoon. Prokopenko muuttui erässä kirjaimellisesti vastaanottajaksi, kun Kerhon syöttäjät piinasivat samaa yleispelaajaa karkumatkan aikana.
Ukrainalainen oli kiistatta Pölkyn avainpelaaja tiistaina. Hän ja HPK:n Piia Korhonen kävivät ottelun pistekuningattaruudesta kovan kisan, joka päättyi Suomen maajoukkuehakkurille 26–24. Lopulta Prokopenkon kokonaistehot (+9) eivät olleet lähelläkään Kerhon parhaan pelaajan tasoa (+21). Playoffien tehokkain kerholainen, Allison Mayfield aloitti vaatimattomasti, mutta kokosi 16 pistettä.
HPK-valmentajan mukaan Kuusamo oli hieman liian riippuvainen Prokopenkon suorituksista. Joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja, varsinainen hakkuri Taylor Treacy jäi vain yhdeksään pisteeseen.
– Ainakin tänään he olivat ehkä liikaa hänen varassaan, koska muut eivät saaneet paljoa aikaan. Hän on tietysti joukkueen tärkein pelaaja. Saimme heidät neljännessä kuriin syötöillä, joissa tytöt pärjäsivät oikein hyvin, italialainen kiteytti.
Chiappinin mielestä ratkaisun toivat joukkueen syöttö ja torjunta, vaikka Kuusamo syöttikin tehokkaammin ja torjuntapisteetkin kirjattiin Kerhon eduksi vain 10–13.
– Pölkky pelasi ehdottomasti paremmin kuin lauantaina. He aloittivat aggressiivisesti erityisesti syötöllä ja torjunnalla. He saivat varmasti virtaa kotiyleisöstä, mutta lopulta pystyimme hallitsemaan melko jatkuvasti, Chiappini sanoi.
Ottelusarja jatkuu heti huomenna toisella kamppailulla Kuusamon liikuntakeskuksessa. Keskiviikon ottelu on käytännössä ratkaiseva. Jos HPK voittaa, se saa viikonlopulle kaksi ”ottelupalloa” finaaleihin.
Pölkky Kuusamo–HPK 1–3 (21–25, 25–23, 15–25, 17–25)
Parhaat pistenaiset:
Pölkky Kuusamo: Olena Prokopenko 24/+9, Makenzie Filer ja Me’Ashah Nicholson 9/+4, Taylor Treacy 9/+2
HPK: Piia Korhonen 26/+21, Allison Mayfield 16/+4, Karoliina Friberg ja Michaela Madsen 9/+6
Parhaat pelaajat: Prokopenko (Pölkky) ja Korhonen (HPK)
http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-pudotuspelit.html
Tagit: hpk pölkky kuusamo mestaruusliiga playoffs otteluraportit Takaisin