• LiigaPloki tarjosi HPK-naisille toistaiseksi kauden tiukimman vierasvastuksen. Hämeenlinnalaiset taipuivat ensimmäiseen kotierätappioonsa, mutta selvittivät pihtiputaalaishaasteen kaikkien sarjapisteiden arvoisesti 3–1 (20–25, 25–22, 25–22, 25–23).

    Ensimmäinen erä oli Pihtiputaan LiigaPlokilta todellinen voimannäyttö. HPK ei missään vaiheessa saanut syöttöään tai vastaanottoaan tasolle, jolla se olisi pelannut erävoitosta. Ploki sen sijaan hyökkäsi monipuolisesti kaikkia neljää amerikkalaisvahvistustaan ja Nette Tuomista hyödyntäen ja piti Kerhon viiden pisteen päässä.

    Toisessa erässä kotijoukkue teki ryhtiliikkeen. Plokin vahvan alun jälkeen HPK otti jo tekniseen aikalisään mennessä neljän pisteen johdon, joka kuitenkin kuihtui erän lopulla. Hämeenlinnalaiset karkuun jo kertaalleen päästäneet helpot virheet kuitenkin käänsivät erän lopulta HPK:lle tasatilanteesta 22–22.

    Kolmanteen erään tiivistyi sunnuntai-illan tiukka taistelu sarjapisteistä. Ploki jyräsi torjunnan ja syötön turvin 4–11-johtoon ja piti neljän–viiden pisteen johtonsa tilanteeseen 17–21 asti. Tämän jälkeen kuitenkin Chloe Collinsin kovat syötöt ja laitureista hakkurina pelanneen Vicky Savardin huimat iskulyönnit käänsivät erän pikatahtia HPK:lle.

    Keskisuomalaiset eivät lannistuneet kolhusta, vaikka neljäs erä kulkikin HPK:n komennossa jälleen 20 pisteen paikkeille asti. Kotijoukkueen 17–12-johto kääntyi Plokin eduksi tilanteeseen 21–22 asti. Oranssien taisteluhenki kuitenkin poiki ensimmäisen erä- ja ottelupallon, josta pelin tähti Savard sai puolustuksen jälkeen latoa palloa lattiaan voimattomien vierailijoiden sekaan.

    Kun Suvi Kokkonen koki kovia ainakin henkisellä puolella ottelun alussa, iso tulosvastuu lankesi kanadalaisyleispelaaja Savardille. Tämä onnistui tappamaan palloja 53 prosentin tehoilla, ja vaisusta toisesta erästä huolimatta paukutti pisteet 25/+20. Se riitti luonnollisesti valintaan ottelun parhaaksi pelaajaksi.

    Päävalmentaja Luca Chiappinin mielestä Savard lunastaa nyt odotuksia, joiden takia hänet hankittiin. Voitto oli kuitenkin koko joukkueen ansiota.

    – Tarvitsimme tänään tavallista enemmän kaikkien panosta, koska aina välillä joku joutui ongelmiin. Kaikki kentälle vaihdetut nostivat pelimme tasoa, Chiappini kehui.

    HPK käytti ottelussa kaikkia kokoonpanossa olleita pelaajiaan paitsi kakkoslibero Saana Koljosta. Nämä vaihdot onnistuivat enimmäkseen tuottaen pisteitä kahdeksalle pelaajalle. Kolmannessa erässä Daniela Öhmanin tilalle tullut keskitorjuja Yasmine Madsen oli taas pirteä vaihtoehto.

    Chiappinin mielestä tiukka ottelu oli HPK:n kannalta hyvä asia.

    – Tällaisia otteluita me tarvitsemme: intensiivisiä ja stressaavia. Olemme harjoitelleet tällaisia nousuja tappiotilanteesta, ja tänään se näkyi. Olen tyytyväinen tulokseen, koska kuntopohjamme on jo hyvä. Ploki on todella hyvä joukkue ja me ehkä vähän aliarvioimme heidät. Emme tee sitä virhettä uudestaan, valmentaja sanoi.

    Koko ottelun pelannut Eveliina Smolander nautti tiukasta ottelusta ja peliajasta.

    – On mukava ottaa vastuuta, ja pyrin tuomaan omalla tekemiselläni energiaa kentälle. Erien loppujen väännöt olivat hyviä hetkiä, Smolander jutteli.

    – Torjuntapuolustus oli alussa vähän hakusessa, ja syöttö oli aika pehmeä. Muissa erissä ensimmäistä lukuun ottamatta meillä oli paremmin energiaa, ja voitimme ne joukkueena. Paljon on vielä parannettavaa, vaikka voitimme.

    Vain kymmenellä pelaajalla reissuun lähtenyt Ploki onnistui HPK:ta leveämmällä kärjellä. Neljä pelaajaa kirjautti kaksinumeroiset pisteet, joista parhaana hakkuri Canace Finley (20/+18). Hyvin varsinkin ottelun alussa palloa siirrellyt passari Suzanne Horner teki yhdeksän pistettä, mutta oli vasta joukkueensa viidenneksi tehokkain.

    Finley nappasi pinnoillaan joukkueensa parhaan pelaajan tittelin ja kaksi LähiTapiola-pistettä. Viimeinen piste meni HPK-libero Eveliina Rautiaiselle, joka vastaanotti 52-prosenttisesti ja joutui silloin tällöin venymään Plokin amerikkalaisten tulituksessa.

     

    Tilastot

    HPK–LiigaPloki 3–1 (20–25, 25–22, 25–22, 25–23)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Vicky Savard 25/+20, Laura Baggi 10/+5, Eveliina Smolander 8/+7.

    LiigaPloki: Canace Finley 20/+18, Meredith Hardy 16/+12, Alexandra Reid 14/+5.

    Vastanotto: 48%–48%.

    Torjunnat: 8–9.

    Ässät: 9–7.

    Parhaat pelaajat: Savard (HPK) ja Finley (Ploki)

    LähiTapiola-pisteet: 3p Savard, 2p Finley, 1p Eveliina Rautiainen (HPK).

    Tagit: liigaploki  mestaruusliiga  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä