• Otsikon kehotusta ei pidä ottaa kirjaimellisesti, vaikka lentopallossa voi tapahtua lähes mitä tahansa. Oiva muistutus asiasta saatiin Hämeenlinnan Lentopallokerhon edellisessä kotipelissä. Kerhon kapteeni Michaela Madsen sai vastustajan iskulyönnin seuraksena pallon voimalla suoraan nenäänsä.

    Kaiken, vammojen osalta liikaakin, kokenut Madsen ei moisesta hätkähtänyt. Hän sujautti paperitukot molempiin sieraimiinsa tyrehdyttäen verenvuodon ja jatkoi pelaamista entistä ehompana. Kyseinen tapahtuma onkin viime aikojen ainoa kerta, kun Kerhon nenille on hypitty.

    Alkukaudesta Lentopallokerhon peli kulki nuhaisesti, jopa tukkoisesti. Joukkueen peli kehittyi osapuilleen samaan tahtiin kuin tapahtumat etenivät aikanaan Alastalon salissa. Vuoden vaihtuessa tapahtui äkkikäännös, joukkue löysi uuden vaihteen ja vauhti kiihtyi, kuten Matin ja Tepon laulussa konsanaan. Muutoksen syistä tarkkasilmäinen tarkkailija voisi kirjoittaa kirjan. No, novellin ainakin.

    KOHENNUSTA KAIKILLA OSA-ALUEILLA

    Selkein ja kokonaisuuden kannalta tärkein muutos on laadukkaiden vastaanottojen määrän huikea kohennus. Täksi kaudeksi liberon tontille istutettu Tuuli Tuominen vaelteli vielä alkukaudesta varjojen mailla. Nyt Tuomisen vastaanotot loistavat kirkkaina, laadukkaiden vastaanottojen osuus on noussut hurjalle 50-prosentin tasolle. Tulitukea Tuominen saa upeaa tulokaskautta pelaavalta yleispelaaja Jenny Mosserilta.

    Toinen samanmoinen kehityskohde on Kerhon passaripeli. Kauden Ykkössarjassa aloittanut passari Sofia Lehto sai vapaapalokuntalaisena kutsun Hämeenlinnaan kesken kauden. Lehto on viime peleissä sammuttanut vastustajan roihun, eli pyörittänyt Kerhon hyökkäyspeliä nautittavalla tasolla. Myös Pipsa Roivainen taitaa passipelin niksit, mistä osoituksena Kerhon johdattaminen Suomen cup-mestaruuteen. Kauden ykköspassarina aloittanut Jenna Ylivainio on puolestaan toipunut nilkkavammastaan ja odottaa luonnollisesti malttamattomana omaa tilaisuuttaan. Kolmen passarin peluuttaminen on maittava manteli päävalmentaja Giovanni Torchiolle purtavaksi.

    Kehun ansaitsevat myös joukkueen ulkomaanavut. Kokenut keskitorjuja Vera Klimovich aloitti hänkin kauden alavireisesti. Vire kuitenkin löytyi ja nyt Klimovich rakentaa verkolle muuria takavuosien tahtiin. Jenkkiduo Mosser ja huippulahjakas Adeola Owokoniran takovat nykyisellään hyökkäyspelissä pisteitä kuin sampoa konsanaan.

    VOITTOPUTKESSA

    Palataan hetkeksi kielikuvista todellisuuteen, jota tilastot tukevat. Lentopallokerhon peli luistaa tällä hetkellä kuin suksi keväthangen lentokelillä. Hups, yksi kielikuva lisää. Joukkue on voittanut Suomen cup-mestaruuden jatkoksi viisi viimeistä liigapeliään. Viimeisen kahden viikon aikana Kerho on kaatanut sarjakärki Puijo Wolleyn, sarjakolmosen LP Kangasalan, sarjanelosen OrPon ja kahdesti kestomenestyjä LP Viestin. Samalla sarjasijoitus liigassa on kohentunut viidenneksi, vain pisteen päähän pudotuspelien avauskierroksen kotiedusta, kun runkosarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua. 

    Runkosarjan loppuohjelmaa suosii Kerhoa, luonnollisesti yhtäkään joukkuetta aliarvioimatta, koska naisten liiga on tällä kaudella tasaisempi kuin kenties koskaan. Kerho kuitenkin kohtaa runkosarjan päätteeksi liigassa kahdeksantena majailevan LP-Vampulan kahdesti ja päätöskierroksen kotipelissään sarjan tyveen juuttuneen JymyVolleyn. Tällä hetkellä Kerhon suoritukset loistavat kilpaa kevätauringon kanssa, joten oletusarvo lienee voittoputken venyminen kahdeksaan.

    Giovanni Torchio, päävalmentaja, Lentopallokerho:

    — Pikku hiljaa joukkueeni on vastannut koviin odotuksiin, joita fanimme meille luonnollisesti asettavat. Lentopallokerho on kestomenestyjä ja luonnollisesti me kaikki yhdessä janoamme menestystä myös tänä keväänä. Mutta, etenemme ottelu kerrallaan, maltilla. Uskon vahvasti, että kevään ratkaisupelien myötä kykenemme nousemaan entistä paremmalle tasolle. En uhoa, enkä väitä, totean vain. Kevään karkeloissa Kerho on hankala vastustaja kenelle tahansa.

    Lentopallokerhon seuraava kotiottelu LP-Vampulaa vastaan pelataan keskiviikkona 1.3. Loimua-areenalla klo 18:30. Ottelu on nähtävissä myös Nelosen RuutuUrheilussa. Urheilun Setä selostaa. Mutta, muistattehan, Lentis on parasta paikan päällä! 

     

    teksti: Tapio Suominen, kuva: Tomi Vesaharju

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä