• [Otteluennakko] HPK vs. LP Viesti ǀ 11.4.2017 klo 18.00 ǀ Elenia-areena

    LP Viestin johtaessa Mestaruusliigan finaalisarjaa 0–2, tiistain ottelusta voi muodostua mestaruuskamppailun käännekohta. Viesti on hallinnut kauden tärkeimpiä pelejä runkosarjan voittaja HPK:ta vastaan, mutta hämäläiset näyttivät sunnuntaina signaalia potentiaalistaan.

    Voitettuaan kaksi ensimmäistä loppuottelua LP Viesti on jälleen noussut vahvimmaksi suomenmestarikandidaatiksi naisten lentopallossa. Ennakkoon Viesti oli hienoisesti haastajan asemassa, mutta on vakuuttanut sarjan alussa niin vieraissa kuin kotonaan. Henkisesti merkittävän potkun salolaisille antoi sunnuntain viisieräisen jännitysnäytelmän voitto.

    LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen haluaa silti pitää yhä kiinni ilmeisen toimivasta altavastaajan asemasta.

    – On aika iso ero, onko tilanne 2–0 vai 1–1. Jos olisimme hävinneet sen viidennen erän, olisi vaikeaa lähteä Hämeenlinnaan. Jos miettii Suomen mestaruutta, olemme nyt vähän lähempänä. Voimasuhteet ovat vähän tasoittuneet alkutekijöistä, mutta seuraavakin on yksittäinen peli, ja mielestäni asetelma ei ole muuttunut. Koetamme olla sitkeä haastaja ja loppuun asti vähän kovempi, kolminkertainen suomenmestarivalmentaja muotoilee.

    HPK esitti sunnuntain ottelussa lupaavan kirin nousemalla 2–0-tappiolta viidenteen erään. Viestillä ei ollut neljännessä erässä hätää kärsimässä, mutta nousi taas ratkaisupalloilla voittoon. Kerhon pelillinen päätavoite onkin saada pidettyä oma taso ottelun alusta loppuun, ainakin jos passari Bryn Kehoe Eatonia on uskominen.

    – Meidän pitää pelata rennosti ja aggressiivisesti jo alussa. Näimme jo, että Viestikin väsyy. Hekin ovat ihmisiä. He tekevät virheitä, jos annamme heille painetta. Meidän tulee palautua ja valmistautua niin henkisesti kuin fyysisesti. Minulla on tunne, että lopuista otteluista tulee todella kovia, Kehoe Eaton aavistelee.

     

    Päävalmentaja Luca Chiappini tietää, ettei tilanne ole HPK:lle helppo.

    – Minun täytyy katsoa (sunnuntain) ottelu uudestaan, analysoida se ja tarkistaa, mitä meidän pitää muuttaa parantaaksemme peliämme. Lupaan ainakin, että Viesti ei tule voittamaan mestaruutta helpolla, hän vihjaa.

    Chiappini myöntää, että Lemminkäinen on viisas tehdessään joukkueestaan näennäisesti altavastaajan. Italialainen on osittain samaa mieltä Viestin luotsin kanssa.

    – Tällä hetkellä Salo esittää varmaan parempaa lentopalloa, mutta kuten nähtiin, pääsimme paremmilla syötöillä ja torjuntahyökkäyspelillä otteluun mukaan. He eivät romahtaneet, mutta väsyivät. Katsotaan, miten Hämeenlinnassa käy.

    Vaikka valmentajat odottavat sarjan ratkaisua vasta pääsiäisviikonloppua, tiistain kolmas finaali määrittää loppuotteluiden suunnan. HPK:lla ei ole enää varaa päästää huippuvireistä Viestiä kauemmas, kun taas kotivoitto osoittaisi Kerhon kulkevan oikeaan suuntaan myös tuloksellisesti.

    Mestaruusliigan kolmas loppuottelu alkaa Elenia-areenassa tiistaina ensimmäisen tapaan kello 18. Nyt jos koskaan on aika tulla kannustamaan HPK voittoon!

    Tagit: hpk  lp viesti  mestaruusliiga  otteluennakot  playoffs  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä