HPK-naisilla ei ollut vaikeuksia päättää välieräsarjaa Pölkky Kuusamoa vastaan suoraan neljässä ottelussa. Joukkue voitti lauantain ratkaisevan välierän lähes yhtä tylysti kuin edellisen ottelun Kuusamossa, 3–0 (25–15, 25–20, 25–18).
HPK oli omaa luokkaansa koko ottelun ajan. Kotijoukkue karkasi nopeasti ja johti Salla Karhun ässäsyöttöjen jälkeen erää jo 15–7. Kerho syötti ja etenkin puolusti erässä loistavasti. 12 puolustuksen jälkeen syntyi seitsemän pistettä.
Hieman tasaisempi toinen eräkin näytti menevän selvästi HPK:lle, kunnes erän puolivälissä Kuusamo nousi Lotta Piesasen syöttövuorolla neljän pisteen takaa johtoon. Pölkyn ykköshyökkääjä Prokopenko oli erässä ajoittain tiistain tehopelinsä tasolla. Heti aikalisän jälkeen kotijoukkue kuitenkin terästäytyi. Tilanteesta 20–20 alkoi Kerhon loppukiri, kun Michaela Madsen otti torjunnoillaan komennon verkolla.
Kolmannessa erässä pelin taso laski molemmilla joukkueilla. Tuloksellisesti tämä ei näkynyt kotijoukkueen pelissä, kun HPK pääsi jo tekniselle aikalisälle seitsemän pisteen johdossa. Vaihdettuaan vielä lopussa molemmat yleispelaajat Kerho sai hakea finaalipaikkaa yhdeksällä eräpallolla.
Kotijoukkueen hakkuri Piia Korhonen iski kolmannessa peräkkäisessä ottelussa kentän kovimmat pisteet, 16/+13. Pääosa näistä syntyi kahdessa ensimmäisessä erässä, joissa muukin joukkue pelasi parasta peliään. Vieraiden parhaat tehot kokosi jälleen Prokopenko 14/+8, joka palkittiin myös joukkueen parhaana.
Korhonen ei mielestään pelannut aivan parasta peliään, mutta voittoon riitti vähempikin.
– Kokonaisuudessaan oli ihan hyvä peli kaikin puolin. Meillä oli hyvä torjunta, syöttö ja puolustus. Tässä kohtaa kauttahan se vire pitää ollakin parhaimmillaan. Kuusamon pelit menivät minulla paremmin, mutta sillä ei ole oikeastaan väliä, kun tuli voitto ja pelasimme muuten hyvin, Korhonen mietti.
Ensimmäisissä erissä HPK:n torjunta-puolustuskin oli tikissä: 11 torjunnasta näissä erissä syntyi kahdeksan ja koko joukkueen vastaanotto oli 66 %. Ottelun paras pelaaja, libero Eveliina Rautiainen vastaanotti ensimmäisissä erissä peräti 82-prosenttisesti, ja lopulliset tehotkin olivat syntymäpäiväsankarilla hyvät 67 %.
Päävalmentaja Luca Chiappini oli iloinen, kun ainoa tavoite, sarjan päättäminen, saavutettiin.
– Meidän tavoitteemme oli päästä finaaliin, ja nyt olemme taas siellä. Minun oli nyt tarkoitus antaa eri pelaajille lepoa ja mahdollisuus pelata. He saivat nyt pelata, ja heidän henkilökohtainen tasonsa oli hyvä. Voittamisen tahto on aina aistittavissa joukkueesta, ja olen tyytyväinen siihen, valmentaja totesi.
HPK:n loppuotteluvastus on taas kerran LP Viesti. Taistelu mestaruudesta alkaa perjantaina 7. huhtikuuta Elenia-areenassa. Kerhon tavaramerkiksi muodostunut varma puolustus oli taas Chiappinin mielestä voiton avain, mutta pelikokonaisuutta tulee parantaa ennen salolaisten kohtaamista seitsemättä kertaa tällä kaudella.
– Kokonaisuudessaan olisimme voineet ehkä pelata paremmin, mutta nyt ei ole olennaista, pelaammeko hyvin vai huonosti, vaan voitammeko, ja me voitimme. Salo on Kuusamoon verrattuna erilainen vastustaja. Tarvitsemme finaaleissa varmasti parasta esitystämme kaikilla osa-alueilla.
HPK–Pölkky Kuusamo 3–0 (25–15, 25–20, 25–18)
Parhaat pistenaiset:
HPK: Piia Korhonen 16/+13, Allison Mayfield 11/+4, Michaela Madsen 10/+5
Pölkky Kuusamo: Olena Prokopenko 14/+8, Essi Helminen 7/–3, Lotta Piesanen 6/+1
Parhaat pelaajat: Eveliina Rautiainen (HPK) ja Prokopenko (Pölkky)
http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-pudotuspelit.html
Tagit: hpk pölkky kuusamo mestaruusliiga playoffs otteluraportit Takaisin