HPK-naisten kauden viimeinen vierasottelu toi upean hyvityksen kauden aluksi Kuusamossa kärsitystä 3–1-tappiosta. HPK voitti Pölkky Kuusamon sunnuntaina jännittävän taistelun päätteeksi samoin lukemin ja erin 18–25, 25–20, 17–25, 30–32.
Kuusamon liikuntahallin kotijoukkue oli lievästi alakynnessä avauserän ensimmäisen puolikkaan. Loppua kohti HPK sai pehmitettyä Pölkyn vastaanoton. Kerho pääsi Aleksandra Terzicin syöttövuorolla jo 13–23-johtoon. Erän viimeisistä pisteistä valtaosan hyökännyt Daniela Öhman takoi ratkaisun neljän eräpallon jälkeen.
Toisessa erässä Pölkky sai pidettyä syöttövireensä ja piti HPK:ta pitkään lieassaan. Avauserässä Kuusamon toivoa herätellyt liigan ässäykkönen Malina Terrell vei ottelun kolmannella ässällään kotijoukkueen jo 18–11-johtoon, mutta vieraat kiipesivät pisteen päähän 20–19 passari Chloe Collinsin ja hakkuri Terzicin haettua vauhtia vaihtopenkin puolelta. Loppu oli kuitenkin passari Iida Paanasen johdolla taas Pölkyn.
Pitkän erätauon jälkeen ottelun hallinta palasi HPK:lle. Se otti aikaisessa vaiheessa viiden pisteen johdon torjunnan löytäessä toistuvasti Kuusamon hyökkäysten eteen. Pölkky lisäsi kierroksia peliinsä vastaanoton parantuessa, mutta HPK vastasi vahvemmilla hyökkäyksillä. Kuusi pistettä erässä iskenyt laitahyökkääjä Suvi Kokkonen oli isossa osassa hämeenlinnalaisten lunastaessa ensimmäisen sarjapisteen. Kerho vei viisi viimeistä palloa.
Viimeisen rynnistyksensä kohti runkosarjan piikkipaikkaa tehnyt Kuusamo painoi lujaa päälle neljännessä erässä. Tasainen ja intensiivinen erä eteni vuorovedolla ratkaisupalloille. Kotijoukkue hankki kahden pisteen etumatkan 19–17, jonka jälkeen HPK vaihtoi hakkuriksi Terzicin paikalle Vicky Savardin. Kanadalainen pääsi näyttämään kyntensä hyökkäämällä loppuerässä neljä pistettä.
Pölkky näytti vievän jännitysnäytelmän viidenteen erään tilanteessa 24–22, mutta HPK taisteli itsensä takaisin voiton syrjään. Hämäläiset pelastivat 37-minuuttiseksi venyneen erän lopussa kuusi eräpalloa ja pääsivät erinomaisella torjunnalla yrittämään ottelun katkaisua kolmesti. Kolmas kerta sanoi toden, kun Kokkonen upotti erän kahdeksannen pisteensä tarkasti takanurkkaan.
Huikean lopun pelannut Kokkonen kuittasi kauden kuudennen täyden LähiTapiola-pistepottinsa ja HPK:n parhaan palkinnon koottuaan ottelun kovimmat pisteet 21/+13. Apuja laitahyökkääjä sai keskeltä, kun Öhman hyökkäsi 60 prosentin tehoilla pisteisiin 16/+10, ja hieman pienemmässä hyökkäysroolissa pelannut Yasmine Madsen teki 10/+9.
Öhman nautti pelaamisesta huolimatta pelin ailahtelusta. Hänen mukaansa joukkueen tahto voittaa ja itseluottamus toivat tärkeät kolme pistettä.
– Vaikka ei ollut kokonaisuudessaan ehkä meidän parasta lentopalloamme, pysyimme kylmäpäisinä ja kovina ratkaisuhetkillä. Olen ylpeä meistä, että pystyimme hoitamaan tiukan neljännen erän kotiin. Siinä oli nimenomaan luottamus omaan tekemiseemme ja tunne, että otetaan pallo kerrallaan, keskitorjuja kertoi.
Pölkky Kuusamon kantava voima oli ylikävelyksi muodostuneen cup-finaalin tavoin yleispelaaja Essi Helminen (20/+7). HPK onnistui Kuusamon laitureiden puolustamisessa ja torjumisessa melko hyvin, kun sekä Helminen, Terrell että Olena Prokopenko jäivät alle 40 prosentin tehoihin.
Öhman sanoo, ettei Kuusamo pystynyt yllättämään HPK:ta mitenkään, vaikka pisteet eivät helpolla tulleetkaan.
– Taktiikkamme toimivat hyvin ja saimme hyvin Pölkyn tärkeitä pelaajia kuriin. Mutta todellakin hyvän vastuksen he antoivat ja esimerkiksi puolustivat tosi hyvin.
HPK-päävalmentaja Luca Chiappini oli erittäin tyytyväinen joukkueensa pelastettua tukalasta tilanteesta kolme liigapistettä. Täyden pistepotin turvin Kerho on vielä mukana runkosarjan voittokamppailussa. Samalla varmistui, että joukkue on heikoimmillaan kolmas sarjassa.
– Tämä oli kauden toistaiseksi tärkeimpiä otteluita. Olimme antamassa viimeistä erää pois, mutta aivan lopussa olimme hyviä. Olen tyytyväinen kaikkiin kentällä käyneisiin, koska kaikki pystyivät parantamaan pelimme tasoa vaihdon jälkeen. Se kertoo joukkueen kypsyydestä vaikeissa otteluissa, Chiappini kehui.
HPK:lla on nyt kahden viikon tauko otteluista, jonka jälkeen joukkue pelaa vielä kaksi kotiottelua.
Pölkky Kuusamo–HPK 1–3 (18–25, 25–20, 17–25, 30–32)
Parhaat pistenaiset:
Pölkky Kuusamo: Essi Helminen 20/+7, Malina Terrell 16/+5, Olena Prokopenko 14/+10.
HPK: Suvi Kokkonen 21/+13, Daniela Öhman 16/+10, Yasmine Madsen 10/+9.
Hyökkäys: 40%–42%.
Vastaanotto: 34%–42%.
Torjunnat: 8–13.
Ässät: 8–8.
Puolustukset: 61–63.
Parhaat pelaajat: Helminen (Pölkky) ja Kokkonen (HPK).
LähiTapiola-pisteet: 3p Kokkonen, 2p Helminen, 1p Chloe Collins (HPK).
Tagit: pölkky kuusamo mestaruusliiga otteluraportit Takaisin