• HPK-naiset saivat makean cup-revanssin lähestulkoon kotipaikkakunnallaan pelanneesta LP Viestistä Turun final fourin ensimmäisessä välierässä. Pelisysteeminsä pakon edessä uudistanut Viesti taipui Kerhon keskipelaajien otettua tasaisen ottelun hallintaansa. Voittolukemat kirjattiin 3–1 (20–25, 25–22, 25–22, 25–20).

    LP Viesti lähti välierään ilman yleispelaaja Ronja Heikkiniemeä, joten päävalmentaja Tomi Lemminkäinen vaihtoi hänen paikalleen hakkurina aiemmin pelanneen Kertu Laakin. Hakkurina esiintyi puolestaan 17-vuotias Saana Lindgren. Lisäksi serbikeskitorjuja Dubravka Rakic avasi ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen. Näin HPK:lla oli vastassaan hyvin erilainen Viesti kuin syksyllä.

    Ensimmäinen erä menikin salolaisten hallinnassa. Tiukimmillaan HPK nousi pisteen päähän erän loppupuolella tilanteessa 19–20 Salla Karhun korvattua Laura Baggin laitahyökkääjänä. Erän hahmo Laak ratkaisi sen kuitenkin syöttämällä kaksi ässää ja iskemällä yhteensä yhdeksän pistettä.

    Toista erää HPK hallitsi lähes samaan tyyliin, kun hämeenlinnalaiset keksivät, miten Laak pysäytetään. Peli kuitenkin tasoittui jälleen erän loppua kohden. Molemmat joukkueet torjuivat toisen hyökkäykset pisteeksi neljästi, mutta Viestin tehojen laskettua HPK tasoitti eräluvut.

    Kolmas erä kääntyi HPK:lle teknisen aikalisän jälkeen, kun syöttö alkoi purra. Toimivaksi osoittautui myös Baggin vaihto Suvi Kokkosen tilalle. Karhun, Baggin ja Madsenin ässät toivat Kerholle ratkaisevan edun, ja joukkueen ylivoimaiseksi ykköshyökkääjäksi kohonnut Daniela Öhman latoi erän ratkaisun.

    HPK:n huippuvire jatkui vähän aikaa vielä neljännenkin erän alussa, mutta Viesti palasi jälleen peliin mukaan edeten jo 17–19-johtoon. Lopulta varsinaissuomalaisten vastaanotto mureni pahasti ja Öhman ja Chloe Collins antoivat kyytiä vastustajille HPK-aikalisän jälkeen.

    Keskitorjujat Öhman ja Yasmine Madsen olivat varsinkin päätöserässä ratkaisuroolissa. Öhman teki erässä seitsemän ja Madsen kuusi pistettä. Marraskuussakin yli 20 pisteellä Viestiä kurittanut Öhman kasasi ottelussa tehot 21/+19 iskien 23 passista jopa 17 hyökkäyspistettä. Nuorempi virkasisar Madsen puolestaan kunnostautui enemmän torjujana keräten kahdeksan torjuntapistettä (yhteensä 16/+11).

    Öhman muistutti, ettei voitto ollut taaskaan pelkästään hänen ansiotaan.

    – Ei ollut helppo peli, mutta ensimmäinen erä meni siihen, kun sössimme omassa pelissämme. Sitten kun sen saa kulkemaan, tulee tulostakin. Minullakin oli vaikeuksia, että jossain vaiheessa piti nousta peliin takaisin. Tämä oli todellakin joukkueen voitto, ja olen ylpeä jokaisesta meistä, Öhman totesi.

    HPK-käskijä Luca Chiappinin mielestä Kupittaan palloiluhallin avajaisottelussa ei ylletty samalle pelilliselle tasolle kuin marraskuun lopulla Hämeenlinnassa HPK:n voittaessa 3–2.

    – Molemmat joukkueet olivat aika hermostuneita ja tekivät paljon virheitä. Olimme ehkä vähän yllättyneitä Viestin pelisysteemistä. Meillä meni hetki korjata oma systeemimme tilanteen mukaiseksi, mutta pallo pallolta saimme heidän hyökkääjänsä kuriin, noin 20 prosentin hyökkäystehoihin. Siihen vielä meidän keskipelaajiemme loistotehot, niin siinä oli ehkä ottelun ratkaisu, Chiappini kertasi.

    Ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen cup-finaalista pudotetun LP Viestin paras oli niin ikään keskipelaaja. Kokeneen Rakicin vielä palautellessa huippukuntoaan nuori Czakan iski pisteet 17/+12 (5 torjuntaa). Hyvin aloittanut Laak oli joukkueen pisteykkönen 20 paunalla, mutta jäi teholukuun +8.

    Viestin kokoonpanon oltua hyvin hyökkäys- ja torjuntaorientoitunut, vastaanottovastuu lankesi lähes kokonaan Noora Kososelle ja libero Hillaelina Hämäläiselle. Kosonen vartioi suunnitellusti puolta kenttää ja nosti peräti 46 syöttöä. Lukuun ottamatta neljättä erää, laitahyökkääjä suoriutuikin erinomaisesti.

    Viesti-valmentaja Lemminkäinen valitteli joukkueen huonoja ratkaisuja tärkeissä paikoissa ja vakuutti, että parempaa on luvassa.

    – Tänään nähtiin Rakicin hyökkäyksiä ensimmäistä kertaa tällä kaudella, ja nyt ei vielä kuollut, mutta jokainen tietää, että kahden kuukauden päästä kuolee. HPK:ta vastaan pelaisin edelleen aivan samalla systeemillä, salolainen sanoi.

    HPK kohtaa lauantaina Suomen cupin loppuottelussa Kupittaalla kello 18 Pölkky Kuusamon, joka voitti perjantain myöhemmässä välierässä Oriveden Ponnistuksen pitkässä ottelussa 2–3.

    Tilastot

    HPK–LP Viesti 3–2 (20–25, 25–22, 25–22, 25–20)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Daniela Öhman 21/+19, Yasmine Madsen 16/+11, Vicky Savard 13/+5.

    LP Viesti: Kertu Laak 20/+8, Anna Czakan 17/+12, Saana Lindgren 11/+3.

    Hyökkäys: 38%–35%.

    Vastaanotto: 56%–49%.

    Torjunnat: 14–11.

    Ässät: 11–8.

    Tagit: lp viesti  suomen cup  final four  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä