Hämeenlinnan Lentopallokerho pelaa torstai-iltana kauden todennäköisesti mielenkiintoisimman ottelunsa. Kerhon vieraaksi Loimua-areenalle saapuu lajin suurmaan Turkin tähtinippu, istanbulilainen Galatasaray. Otteluparissa taistellaan pääsystä Euroopan haastajacupin 16 parhaan joukkoon.
Turkki on lentopallon suurvalta. Naisten maailmanrankingin tuoreimmassa listauksessa Turkki nousi komeasti kärkipaikalle, sijalle #1. Taakse, sijoille #2 ja #3 jäivät muun muassa hallitseva olympiavoittaja USA ja 2000-luvulla peräti neljä olympiamitalia naarannut Brasilia. Suomen naisten maajoukkueen osalta rankinglistausta saa rullata reilusti alaspäin. Siskokset löytyvät sijalta 47.
Seuratasolla Turkin pääsarjassa, Sultandar Ligissa, pelaa 14 joukkuetta. 2000-luvulla mestaruuteen on kurottanut vain kolme seuraa, VakifBank, Fenerbache ja Eczacibasi. Tilanne siis muistuttaa isosti Suomen vastaavaa. Naisten Mestaruusliigan voittopokaalia on tällä vuosituhannella nostellut vain neljä seuraa. Hämeenlinnan kymmenen mestaruuden ohella LP Viesti Salosta, joka dominoi 2009–2015, kevään 2004 mestari Pieksämäki Volley ja kahden edellisen vuoden ykkönen Kuusamo.
Tämän kauden Mestaruusliigassa Kerhon otteet ovat ailahdelleet kovasti. Osan ailahtelusta voi hyvällä omalla tunnolla laittaa alkukauden normivaihtelun piikkiin. Viime kauden Kerhosta jäljelle jäi vain kourallinen pelaajia, joten ailahtelun ymmärtää. Sarjataulukkoon suoritustason vaihtelu ei kuitenkaan heijastu. Kerho on Mestaruusliigassa tällä hetkellä toisena, voitettuaan viisi alkukauden seitsemästä ottelustaan.
Galatasarayn kauden avaus on sujunut takkuisesti. Joukkue majailee 14 joukkueen sarjassa vasta sijalla 10, voitettuaan vain kaksi kuudesta pelaamastaan ottelusta. Liigan kärkipaikalla patsastelee kaikki seitsemän otteluaan voittanut, sponsorinimellä pelaava Istanbulin Vakifbank.
Turkin liigassa valuutta vaihtaa omistajaa tuhdisti. Itse asiassa huippupelaajien palkkiot saavat haukkomaan henkeä. Fenerbachen korealainen yleispelaaja Kim Yeon-Koung kuittaa kuluvasta kaudesta 800 tuhatta euroa. 800 tuhatta. Itse asiassa naisten palkkakuningatarten kymppisakkiin nousee Turkin liigasta peräti yhdeksän pelaajaa. Galatasarayn aloitusseitsikon kaikki pelaajat ansaitsevat kaudesta kuusinumeroisen liksan. Parhaiten ansaitsevien kausiansiolla pyörittäisi koko kauden Kerhon naisjoukkueen toimintaa.
Galan alkukauden konttailu avaa kuitenkin Kerholle voittosauman. Ohuen, mutta kuitenkin. Otteluparin kaksiosainen taisto alkaa tutulla kotiareenalla, kotiyleisön edessä. Tuo mahdollisuus tulee käyttää täysimittaisesti. Voitto edellyttää luonnollisesti täydellistä iltaa kaikilla osa-alueilla. Kokeneiden pelaajien, kuten kapteeni Michaela Madsenin ja keskitorjuja Vera Klimovichin tulee näyttää nuoremmilleen mallia.
Hämeenlinnan Lentopallokerhon eurohistoriasta löytyy muutama pilkahdus. Talvella 2019 eurosarjoista kovimmassa, Mestarien liigassa, Kerho varasti kotipelissään kaksi erää Venäjän huippujoukkue Jekaterinburgilta. Nyt täytyy laittaa pykälän paremmaksi. Suomalaisseuroista vankimman eurokokemuksen omaa Salon ylpeys LP Viesti, joka on edennyt kovimman eurosarjan Mestarien liigan lohkovaiheeseen kolme kertaa, viimeksi kaudella 2021–22. Kyseisellä kaudella se kairasi myös lohkovaiheen toistaiseksi ainoan suomalaisvoiton, kun ranskalainen Mulhouse kaatui Salo-areenalla.
Tällä kaudella Lentopallokerho pääsi rankinginsa ansiosta suoraan tähän vaiheeseen. Hallitseva Suomen mestari Kuusamo osallistui myös kyseiseen euroturnaukseen, heti avauskierroksella. Kuusamo haastoi ranskalaisjoukkue Neptunes Nentesin, mutta hävisi molemmat ottelut, kotona 1–3 ja vieraissa 0–3. Myös Galatasaray tuli mukaan jo avauskierroksella, jolla se jyräsi Portugalin Ponta Delgadan kahdesti suoraan kolmessa erässä.
Turkki on siis naislentiksen numero uno, kuten Kerhon italialainen päävalmentaja Giovanni Torchio asian ilmaisi. Gio paljasti myös, että tunnelma Kerhon joukkueessa on innostunut ja luottavainen. Joukkue haluaa osoittaa tasonsa myös kansainvälisillä areenoilla. Torstai-iltana siihen avautuu loistava mahdollisuus.
Galatasaraysta vielä. Istanbulin jättiläinen on yleisseura, huima sellainen. Bosborinsalmen Euroopan puoleisella rannalla sijaitsevan seuran valikoimasta löytyy peräti 15 urheilulajia. Jalkapallo on niistä kaikilla mittareilla ylivertainen, mistä esimerkkinä futiksen Mestarien liiga, jossa Gala kohtaa keskiviikkoiltana Bayern Munchenin. Pienempiä otsikoita Galan lajipaletista saavat mm. vesipallo, purjehdus, esports ja shakki.
Torstai-illan ottelussa Lentopalloakerho kohtaa melkoisen vuoren valloitettavaksi. Suurista saa, ja tuleekin unelmoida. Menestyäkseen Kerho tarvitsee kotiyleisönsä tinkimättömän tuen. Näin ollen tervetuloa torstai-iltana, 9. marraskuuta klo 18:30 viihtyisälle Loimua-areenalla nauttimaan huippulentiksestä ja rummuttamaan Kerhon tukena ja turvana!
Tapio Suominen
Takaisin