• Hämeenlinnan Lentopallokerhon päävalmentaja Luca Chiappini lähtee Hämeenlinnasta henkilökohtaisten syiden takia. Hänen paikkansa ottaa toinen italialainen, viime kauden apuvalmentaja Matteo Pentassuglia.

    Päävalmentaja Luca Chiappini palaa Italiaan ensi kaudeksi. Hänen päätöksensä takana on vakava muutos perhepiirissä, jonka takia hän viettää mieluummin lähitulevaisuutensa perheensä välittömässä läheisyydessä.

    Chiappini jättää Hämeenlinnan raskain sydämin.

    – Rakastuin tähän maahan kuin kauniiseen, vahvaan ja intohimoiseen naiseen. Vaikka ei ollut helppoa olla erossa perheestäni, tunsin olevani tasapainossa ja tavallaan turvassa täällä. Kun tulin nyt käymään täällä (Elenia-areenassa), kaikki tuntui normaalilta. Hämeenlinna on selvästi toinen kotini, italialainen sanoo.

    – Yhtäkkiä elämä kuitenkin vaatii muutoksia, joita en haluaisi tehdä. Velvollisuuteni on olla perheeni kanssa, kun he tarvitsevat minua.

    Chiappini uskoo, että Lentopallokerho jää hänen jälkeensä hyvään tilanteeseen, koska sen taustalla ovat yhä pitkälti samat ihmiset, jotka auttoivat häntä itseään.

    – Haluan kiittää kaikkia täällä tapaamiani ihmisiä tuesta alkaen yleisöstä. Kiitän erityisesti Villeä (GM Kalliomäki), joka kohteli perhettäni hyvin jo silloin, kun he olivat täällä. Kiitän Samia (apuvalmentaja Stenius), joka auttoi minua sopeutumaan suomalaisen mentaliteettiin. Hänen ansiostaan voitimme, mitä voitimme, Chiappini listaa.

    – Haluan kiittää myös muuta henkilöstöä: Matteota (apuvalmentaja Pentassuglia), Tuijaa (fysioterapeutti Loukimo), Ollia (lääkäri Koivurinne), Mälliä (juniorivalmennuspäällikkö Vesa-Pekka Hirvioja) sekä pelaajista erityisesti Misua (Michaela Madsen), Eveliinaa (Rautiainen) ja Katjaa (Kylmäaho), joiden kanssa sain työskennellä pitkään kohti sitä tasoa, jolla he nyt ovat. Toki heitä on muitakin.

     

    Chiappini tuli HPK:hon ennen kautta 2014–15 Bruno Napolitanon apuvalmentajaksi. Päävalmentaja hänestä tuli helmikuussa 2015. Hän johdatti Kerhon mestariksi kahdeksan vuoden tauon jälkeen 2016 ja uudestaan tänä keväänä.

    Vuodet Hämeenlinnassa jäävät hänen mieleensä aikana, jolloin tunteellinen puoli yhdistyi vahvasti rationaaliseen työhön.

    – En usko, että tulen ensimmäisenä muistamaan täältä niitä kaikkia voittoja, vaan pikemminkin hyvin vietetyn ajan eri ihmisten kanssa. Tämä aika täytti elämäni inhimillistä puolta. Yleensä en koe tällaisia tunteita työssäni. Se oli mielenkiintoinen sosiaalinen kokemus.

    Valmentajan ammatillinen tulevaisuus on auki. Hän ei usko jättävänsä vielä lopullisia hyvästejä Hämeenlinnalle.

    – En haluaisi puhua perinnön jättämisestä, koska se tarkoittaisi, etten palaisi ikinä. Totta kai haluan tulla takaisin. Olen kuitenkin antanut agentilleni luvan etsiä töitä läheltä kotiani.

     

    Lentopallokerhon päävalmentajaksi nousee Chiappinin viimekautisen valmennustroikan nuorin jäsen, 24-vuotias Matteo Pentassuglia. Pentassuglia oli Chiappinin suositus päävalmentajan paikalle.

    – Olen varma, että Matteon käsissä joukkue on turvassa. Vaikka hän on nuori, hänen lentopallotietoutensa on hyvä. Hän on älykäs ja hyvä ihminen, joka tietää, miten pärjätä eri tilanteissa, Chiappini kertoo.

    Nuorempi italialainen oli viime kaudella HPK:n tuplamestarijoukkueessa tärkeässä roolissa tilastomiehenä ja toisena apuvalmentajana. Hän valmensi myös HPK:n akatemiajoukkuetta, minkä liigatyöltään ehti. Hän tuntee siis hyvin seuran ja seura hänet.

    Päävalmentajapesti on Pentassuglian uran ensimmäinen aikuisten tasolla. HPK:n lisäksi hän on aiemmin toiminut apuvalmentajana Italian A2-sarjassa, sardinialaisten seurojen junioripäävalmentajana ja samassa skoutin roolissa Chiappinin apuna Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa.

    – Olin todella iloinen, kun Ville (Kalliomäki) soitti kysyäkseen päävalmentajaksi. Ajattelin kyllä, olenko valmis siihen, mutta se on aina ollut tavoitteeni. Minua on kysytty myös muualle tilastomieheksi, mutta tämä on iso asia minulle, että saan luottamuksen ottaa seuran vastuulleni. Lupaan antaa yli sata prosenttia itsestäni seuran kehittämiseen, onnellinen Pentassuglia vakuuttaa.

    Pentassuglialla on Kerhossa hyvä pohja, jonka päälle rakentaa, mutta hän aikoo aloittaa pääsarjatason päävalmentajauransa omilla ehdoillaan.

    – Olen oppinut paljon Lucalta ja muilta päävalmentajiltani. Lucan neljän vuoden jälkeen jättämä aukko on iso, mutta seuran tulee aina katsoa eteenpäin. Tulen tuomaan oman tapani voittaa ja annan kaikkeni, ettei joukkueessa vain ikävöidä Lucaa. Lopulta tyylini ei ole kovin erilainen. Lentopallo on aina sama peli, mutta on hyvä, että joka valmentajalla on eri mielipiteitä siitä.

    Apunaan Pentassuglialla jatkaa Sami Stenius. Seura etsii nyt uuden päävalmentajan kanssa uutta tilastogurua, ensisijaisesti Italiasta.

     

    Hämeenlinnan Lentopallokerho kiittää kultasormi Chiappinia hänen arvokkaasta panoksestaan hämeenlinnalaisen naisten lentopallon eteen. Kerho osoittaa tukensa Chiappinille hänen henkilökohtaisen elämänsä kamppailuissa ja Pentassuglialle uuden työhaasteen edessä.

    Tagit: lentiskerho  valmentajat  luca chiappini  matteo pentassuglia  tiedotteet  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä