• Lentiskerho plussan puolelle. Lentiskerhon vuosikokous pidettiin tänään ja hallitukseen valittiin myös uusia tuulia.

    Seuran tiukka kulukuuri ja onnistuneet ponnistelut yhteistyökumppaneiden kanssa tuottivat tulosta vaikeinakin aikoina. Lentiskerho pääsi taloudellisesti hieman plussan puolelle vaikeasta kaudesta huolimatta.

    Lentiskerhon hallituksessa päivitettiin hieman istumajärjestystä, kun seuran puheenjohtajaksi valittiin Juha Heinonen. Seuran varapuheenjohtajaksi valittiin Anu Iso-Kokkila-Vähänen, muut hallituksen jäsenet ovat Pekka Järvi, Vesa-Pekka Hirvioja, Pekka Romo, Mika Ahonen, Lasse Lehtohalme ja Mika Helminen

    Seura lähtee tulevaan kauteen uudistuneena ja vahvana. Seuraan ollaan rakentamassa uutta strategiaa, jossa koko ajan kasvava junioritoiminta on nyt huomioituna kokonaisuutena. Seuraan olla tekemässä omaa "pelaajanpolkua" junnuista liigaan.

    Poikkeuksen tulevaan kauteen tekee se, että ensi kaudella emme pelaa Euro Cup otteluita ollenkaan, vaan seura keskittyy pelkästään seuran toiminnan ja talouden vahvistamiseen.

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä