• Hämeenlinnalainen Jari Ojansivu (52) on Lentopallokerhon uusi toimitusjohtaja. Ojansivu asuu perheineen Hämeenlinnan Ahvenistolla, joten työmatka Pullerille, Lentiskerhon hermokeskukseen on lyhyt.

    Hämeenlinnan Lentopallokerho saa Ojansivusta erinomaisen muutosjohtajan isojen muutosten edessä. Seuran päättynyt kausi oli taloudellisesti ja pelillisesti haastava. Joten Ojansivun 25 vuoden kokemukselle johtamisesta, myynnistä, markkinoinnista ja yritystoiminnan toiminnan kehittämisestä on todellakin tilausta. Aikaisemman työuransa hän ⁠⁠tehnyt enimmäkseen vakuutus- ja pankkialalla.

    Ojansivun urheilutausta on enemmänkin lasten urheilussa, jossa hän on ollut mukana mukana lasten painissa, taekwondossa ja 5-ottelussa.

    Uusi toimitusjohtaja listaa tulevan työnsä ensimmäiseksi tavoitteeksi Lentopallokerhon tunnettuuden lisäämisen. 

    — Tunnettuudella on suora vaikutus seurabrändin markkina-arvoon ja siksi sitä on kasvatettava niin urheilukuluttajien kuin yrityspäättäjien keskuudessa. Uskon, että vielä on paikallisiakin tahoja, jotka eivät tunne riittävän hyvin Lentopallokerhoa ja sen arvoa tai asemaa suomalaisessa urheilumarkkinassa. Samaan aikaan, kun naisten urheilun markkina-arvo kasvaa globaalisti ja fokus siirtyy siinäkin enemmän ja enemmän itse urheiluun, on Suomen menestyneimmällä seuralla urheilullista etumatkaa, mikä pitää valjastaa vahvaksi brändiksi.

    — Omat vahvuuteni toiminnan kehittämisessä lähtevät ennen kaikkea motivaatiosta ja sen jälkeen kyvystä pitää kehityksen pyörä pyörimässä määrätietoisesti kohti tavoitteita. Olen huomannut ja aistinut, että myös lentisjengi vaikuttaa erittäin sitoutuneelta, joka luo turvallisen miellyttävän pohjan viedä asioita eteenpäin.

    — Älä korjaa koskaan ehjää ja toimivaa, mutta omaa toimintaa voi aina kehittää.

    Lentopallokerhon hallitus tyytyväinen toimarirekryyn

    — Rekrytointiprosessi ja toimitusjohtajahaku meni hyvin, oikeastaan paremmin kuin osasimme odottaa. Hakemuksia tuli kymmenittäin ja kiinnostusta Lentiskerhoa kohtaan tuntui olevan ympäri Suomen maata. Saimme paljon laadukkaita hakemuksia hyviltä tyypeiltä – kiitos siitä! Huhtikuun aikana taisin pitää lähemmäs kolmekymmentä haastattelua. Todella hienoa huomata, että seuramme kiinnostaa ja haastatteluiden myötä syntyikin paljon keskustelua urheilutoiminnan kehittämisestä sekä muun liiketoiminnan rakentamisesta urheilun ympärille, kertaa Miikka Koivisto rekrytointia.

    — Uskon, että kaikki positioon hakeneet henkilöt olisivat olleet hyviä. Jarin kanssa meillä klikkasi heti ensimmäisestä keskustelusta lähtien. Hän vaikuttaa ammattitaitoiselta kaverilta ja sopii varmasti lentisyhteisöön. Lisäksi Jari on paikkakuntalainen ja tuntee kulmat. Jari on tehnyt töitä liike-elämässä ja hänellä on ollut paljon alaisia. Uskon, että hän saa tämänkin orkesterin soittamaan samaa sinfoniaa. Meillä oli paljon hyviä keskusteluja ja kehittämisideoita. Etenimme keskusteluissa nopeasti ja uskon, että meillä on yhteinen tavoite seurakehityksessä. Tehtävä ei ole helppo ja elämme varmasti seuran historian vaikeimpia aikoja. Meillä on kuitenkin eväitä ja tahtotila siihen, että huippu lentopallo Hämeenlinnassa jatkuu. Uskon, että pääsemme pian takaisin mitaleille ja sitä myötä CEV-otteluihin mukaan.

     

    Lentiskerhon väki toivottaa Jarin tervetulleeksi oranssiin perheeseen.

     

      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä