HPK:n talvitauon jälkeinen kevätrupeama sai ihanteellisen alun sunnuntaina. Hämeenlinnalaisjoukkue jätti runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan Nurmon Jymyn vaille mitään mahdollisuuksia. Jokainen erä ratkesi varhain ja HPK:n voittoluvut kirjattiin 3–0 (25–10, 25–15, 25–12).
Kerho lähti otteluun kovalla intensiteetillä ja piti sen yllä koko pelin. Kotijoukkue karkasi tekniselle aikalisälle jo kymmenen pisteen johdossa. Bettina Yli-Sissalan syöttö järkytti hieman hämeenlinnalaisia teknisen jälkeen, kun Jymy nousi seitsemän pisteen päähän mutta erän loppu oli taas täysin HPK:n. Syöttö kulki ja virheetön hyökkäys hoiti loput.
Toinen erä ei tuonut muutosta ottelun juoneen. HPK näytti ottavan nopean voiton marssimalla 17–7-johtoon, kun laituri Suvi Kokkonen sai juonesta kiinni ja iski pisteitä melkein joka passista. Karkumatkaa siivittivät myös Jymyn nukahdukset esimerkiksi kertaalleen helppopallotilanteessa. Nurmo sai vastaanottoaan paremmin kuntoon erän lopulla ja pystyi pitämään eron ”vain” kymmenessä pisteessä.
Kolmannen erän alku näytti, ettei eteläpohjalaisilla ollut rahkeita taistella yhdestäkään sarjapisteestä. HPK löi taululle Salla Karhun ja Daniela Öhmanin syötöillä 10–1-lukemat, ja loppu oli käytännössä muodollisuus.
Kolmaskin erä pelattiin nopeasti 21 minuuttiin. Lopulta pallo oli pelissä vain tunnin ja kaksi minuuttia. Jymy voitti syötöillään vain kuusi pistettä koko ottelussa.
Kerho teki ottelussa vain yhden vaihdon, kun se vaihtoi kolmannen erän ratkettua torjuntaan yleispelaaja Silja Kososen. 17-vuotias pelasi kaksi palloa, jotka olivat hänen mestaruusliigauransa ensimmäiset.
HPK oli kaikilla osa-alueilla selvästi parempi, mutta ratkaisun avaimena oli määrätietoinen aggressiivisuus. Päävalmentaja Luca Chiappini pyysi ennen peliä joukkuetta kaivamaan itsestään playoff-hengen jo toiseksi viimeiseen runkosarjaotteluun.
– Lähestyimme ottelua henkisesti oikein. Playoff-moodin näki jokaisesta hyökkäyksestä ja puolustuksesta. Kuka ikinä olikaan pallon tiellä, pystyi näyttämään laatua nostoissa. Nurmo ei pelannut hyvin, koska emme antaneet heidän pelata hyvin, Chiappini kiteytti.
Keskittyminen ja aggressiivisuus kulminoituivat hyökkäykseen, joka tuotti pisteitä 53 prosentilla yrityksistä. 14 pistettä tehnyt hakkuri Vicky Savard hyökkäsi tehokkaimmin, 64-prosenttisesti. Myös ottelun paras pelaaja Kokkonen oli tehokas. Kahdessa ensimmäisessä erässä hänenkin hyökkäyslukunsa oli yli 70 prosenttia.
Ennen kaikkea HPK teki kuitenkin poikkeuksellisen vähän virheitä hyökkäyksissään, vain kolme. 16 pisteen Kokkonen ei tehnyt yhtään virhettä ottelussa muutenkaan.
– Se perustui oikeastaan (passari Chloe) Collinsin hyvään peliin ja Karhun vastaanottoon, mutta muukin joukkue toimi, Chiappini muistutti.
Jymyn paras pelaaja oli viimekautinen HPK:lainen, Karoliina Friberg. Keskipelaaja keräsi joukkueensa kaikki neljä torjuntapistettä ja teki tehot 9/+7.
Salla Karhun mielestä tärkeintä oli, ettei HPK antanut oman tasonsa lipsua, ja että joukkue lähti pelaamaan kovaa jokaisen erän alusta asti. Tämä on ollut aiemmin tällä kaudella Kerhon isoin pelillinen ongelma.
– Sitä on toitotettu ja siinä onnistuimme, että aloitimme erät hyvin, emmekä notkahtaneet missään vaiheessa. Saimme heti pallon takaisin, jos vastustajalle tuli yksi piste. Lähdimme pelaamaan kuin playoffeissa sellaisella fiiliksellä, että ”tapetaan” vastustaja saman tien, yleispelaaja kuvaili.
Jymy ei lähtenyt syötöissään kokeilemaan onneaan tarjoilemalla palloa liigan toiseksi parhaan vastaanottajan Saana Koljosen puolelle, joten Karhu hoiti vastaanoton lähes yksinään. 27 pallosta nousi 25 ja positiivisesti 56 prosenttia. Karhu onnistui myös toisella vahvuusalueellaan syöttämällä kolme ässää.
– Vastaanotto ja syöttö ovat nyt olleet viime peleissä minun roolini. Voin olla onnistumiseeni ihan tyytyväinen, vaikken mikään näkyvä pelaaja olekaan, 8/+2 pistettä tehnyt Karhu myhäili.
HPK pysyy voitolla yhä runkosarjan voittokamppailussa mukana. Eroa LP Viestiin on nyt yksi piste, mutta salolaiset voivat ratkaista ykköstilan kaatamalla keskiviikkona OrPon. Jymy sen sijaan varmisti häviämällä runkosarjan seitsemännen sijan, joten sen ja HPK:n välinen puolivälieräsarja vaikuttaa yhä todennäköisemmältä.
HPK–Nurmon Jymy 3–0 (25–10, 25–15, 25–12)
Parhaat pistenaiset:
HPK: Suvi Kokkonen 16/+16, Vicky Savard 14/+10, Daniela Öhman 8/+7.
Nurmon Jymy: Karoliina Friberg 9/+7, Alexandra Vajdova 6/-7, Julie Heile Mikaelsen ja Emmi Riikilä 5/+2.
Hyökkäys: 53%–30%.
Vastaanotto: 61%–49%.
Torjunnat: 6–4.
Ässät: 10–2.
Puolustukset: 45–25.
Parhaat pelaajat: Kokkonen (HPK) ja Friberg (Jymy).
LähiTapiola-pisteet: 3p Kokkonen, 2p Savard, 1p Chloe Collins (HPK).
Tagit: nurmon jymy mestaruusliiga otteluraportit Takaisin