• HPK:n ehjä kotisaldo tämän kauden Mestaruusliigassa sai ensimmäisen pienen naarmun, kun Pölkky Kuusamo vei ensimmäisenä vieraspisteen Hämeenlinnasta. Kerho nousi kuitenkin jännittävien vaiheiden jälkeen toiseen peräkkäiseen 3­–2-voittoonsa erälukemin 22–25, 25–23, 27–29, 25–23, 15–12.

    Avauserässä jälleen tahmeasti avannut HPK aiheutti osittain itse omat vaikeutensa. Se tehtaili peräti 10 virhettä, joista neljä syötöllä, kun taas Pölkky tarjosi Kerholle vain kuusi pistettä. Teknisen aikalisän jälkeen syntynyt viiden pisteen välimatka oli liikaa kirittävää.

    Toiseen erään keskitorjujaksi Eveliina Smolanderin tilalle vaihdettu Yasmine Madsen tarjoili erän alkupuolella pientä hurmosta syöttämällä kolmella peräkkäisellä ässällä HPK:n yhtä monen pisteen johtoon. Pölkky kuitenkin kuittasi edelle tekniseen aikalisään mennessä, kun toinen viime kauden Kuortaneen keskitorjuja Nea Haatainen toisti suorituksen toisella puolen verkkoa.

    Kotijoukkueen otettua toisen aikalisänsä tilanteessa 14–18 onni kääntyi. Vuorostaan Kuusamo sortui helppoihin virheisiin, joista ratkaiseviksi muodostuivat hakkuri Malina Terrellin onnettomat lyönnit kolmen metrin takaa suoraan verkkoon erän ratkaisupalloissa.

    Liberoa ennen taukoa Saana Koljoseen vaihtanut HPK iloitteli kolmannessa erässä positiivisen vastaanoton turvin 16–10-johtoon. Haataisen ja Terrellin peräkkäiset syöttövuorot olivat kuitenkin jälleen myrkkyä HPK:lle ja Kuusamo palasi peliin mukaan. Kerhon kolmesta eräpallosta huolimatta erä eteni jatkopalloille, joilla Pölkyn kolmas katkaisupaikka tuotti sarjapisteen passari Iida Paanasen masennettua hämeenlinnalaiset kahdesti verkolla.

    Kitkerä erätappio oli äkkiä pyyhitty, kun HPK hallitsi neljättä erää vielä suvereenimmin. Passari Chloe Collins löysi laitahyökkääjät Suvi Kokkosen ja Vicky Savardin ja nämä tykittivät HPK:n 19–11-johtoon. Kolmessa erässä hirmutehoja iskenyt Kuusamon Essi Helminen jäi taka-alalle, mutta lauantaina Saloa 28 pisteellä kiusannut Olena Prokopenko toi Pölkyn vielä erävoittokamppailuun neljän eräpallon takaa. Savardin onnistuttua viidennellä yrittämällä, Kerho venytti pelinsä toista kertaa peräkkäin viitoserään.

    HPK otti kuskin paikan päätöserän puolivälin jälkeen. Torjuntapuolustus kunnostautui ratkaisevalla hetkellä vastaanoton kanssa. Pölkky sinetöi lopulta oman kohtalonsa sorruttua toisessa ottelupallossa käsittelyvirheeseen.

    LähiTapiolan pistekilpailua Terrellin kanssa johtanut Suvi Kokkonen nousi jälleen yksin kisan kärkeen otettuaan yhden pisteen 22 pinnan illallaan. Loppua kohti parantanut Collins nappasi täydet LähiTapiola-pisteet ja HPK:n parhaan pelaajan tittelin. 21 pistettä kolmessa erässä tehnyt, mutta lopulta tehoihin 23/+9 ”jäänyt” Helminen oli Pölkyn paras.

    Pölkky haastoi lauantaina LP Viestiä Salossa niin ikään viidenteen erään asti. Molempien joukkueiden toinen peräkkäinen viisieräinen oli taas HPK-päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan hyödyllinen ottelu, vaikka pelin taso heittelikin.

    – Kaikki pelit voivat olla tällaisia tällä kaudella. Tavallaan se on hyvä, koska meidän nuoret pelaajamme ovat jatkuvasti paineen alla ja saavat kasvaa, kuten tänään. Suvi Kokkonen ja Yasmine Madsen pelasivat loistavasti, italialainen kehui.

    Madsenin itsensä mukaan parannettavaa jäi, mutta peli kulki ajoittain.

    – Saimme kyllä paljon torjuntoja, mutta torjunta ja puolustus eivät toimineet oikein yhtä aikaa. Ei ollut ehkä ihan parasta peliä meiltä. Oma peli meni ihan hyvin, mutta tein liikaa virheitä, arvioi 13/+6-tehot kasannut Madsen.

    Syöttö oli Chiappinin mukaan yksi avainasia otteluun lähdettäessä, ja HPK pystyikin vastaamaan kovasyöttöisen vierasjoukkueen haasteeseen kohtalaisesti. Syöttövirheitä tuli kuitenkin paljon (17).

    – Syötimme hyvin, vaikka teemme siinä edelleen liikaa virheitä. Tällaisissa peleissä vastustaja saa vastaanottohyökkäyksensä liian helposti kulkemaan, jos syötössä ei ota riskejä, Chiappini puolustautui.

    Tilastot

    HPK–Pölkky Kuusamo 3–2 (22–25, 25–23, 27–25, 25–23, 15–12)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Suvi Kokkonen 22/+14, Vicky Savard 21/+13, Yasmine Madsen 13/+6.

    Pölkky Kuusamo: Essi Helminen 23/+9, Olena Prokopenko 22/+10, Malina Terrell 17/+8.

    Vastaanotto: 43%–33%.

    Torjunnat: 15–9.

    Ässät 9–10.

    Parhaat pelaajat: Chloe Collins (HPK) ja Helminen (Pölkky)

    LähiTapiola-pisteet: 3p Collins, 2p Helminen, 1p Kokkonen.

    Alan miesten positiivisin pelaaja -palkinto: Saana Koljonen (HPK)

    Tagit: pölkky kuusamo  mestaruusliiga  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä