• [Otteluennakko] HPK vs Nurmon Jymy, 3. puolivälierä | ti 13.3.2018 klo 18.30 | Elenia-areena

    Nurmon Jymy tasoitti sunnuntaina komealla nousulla puolivälieräsarjan HPK:ta vastaan 1–1:een. Välieräpaikka ei ole vielä katkolla tiistaina Hämeenlinnassa, mutta sarja on kriittisessä vaiheessa jo alkuviikosta.

    Tiistain kolmannen puolivälierän panoksia ei voi vähätellä. Voittaja pääsee tavoittelemaan paikkaa Mestaruusliigan mitalipeleissä torstaina Seinäjoella.

    HPK:n ja Nurmon Jymyn välinen ottelusarja on hieman yllättäen tasatilanteessa kahden ottelun jälkeen, ja voimasuhteet ovat ainakin henkisellä puolella tasoittuneet runkosarjan jälkeisestä tilanteesta huomattavasti. Jymy näytti kotikentällään, että se kykenee kaatamaan liigan suosikeihin kuuluvan Kerhon omalla pelillään. Sama vire pitäisi nyt saada siirrettyä vieraskentälle Hämeenlinnaan.

    HPK:n kapteeni, passari ja pelillinen johtaja Chloe Collins huomauttaa myös, että kentällä on merkitystä. Tärkein asia, mitä sunnuntain tulos tarkoitti, on Collinsin mielestä sarjan palaaminen Nurmoon.

    – Nyt meillä on vielä ainakin yksi ottelu, ja meidän täytyy palata sinne. Matkustaminen on avainasia pudotuspeleissä ja voi vaikuttaa palautumisaikaan, yhdysvaltalainen sanoo.

     

    Ensimmäisen ottelun Elenia-areenassa Jymy aloitti hyvin. HPK:n kone jauhoi sarjan avauserän jälkeiset viisi erää kuitenkin vakuuttavasti jättämättä eteläpohjalaisille aitoja mahdollisuuksia.

    Sunnuntai-iltana nurmolaiset saivat kuitenkin juonesta kiinni ja kaatoivat HPK:n syöttämällä paremmin ja muuttamalla torjuntastrategiaa. Syöttö tullee taas olemaan avaintekijä kolmannessa osaottelussa. Molemmat valmentajat Luca Chiappini ja Kari Tuomela ovatkin peräänkuuluttaneet sen tärkeyttä vastustajan pelin rikkomisessa.

    Collins haluaa, että joukkue näyttäisi oppineensa heikosti päättyneestä Nurmon-vierailusta. Keskittyminen on hänen mukaansa tärkeää joka pallossa tästä eteenpäin koko sarjassa.

    – Tiedämme, että pudotuspelit ovat pitkä prosessi, ja tarvitsemme kaikkia pelaajia joukkueessamme. Haluamme varmistua, että kaikilla on myös hauskaa pelatessamme kohti yhteistä päämäärää, Collins alleviivaa.

     

    Tiistai näyttää, mitä uutta HPK on keksinyt omaan hyökkäyspeliinsä, joka ainakin paperilla on Nurmoa laadukkaampaa. Suvi Kokkonen, Salla Karhu ja Vicky Savard jäivät toisen ottelun kolmannesta erästä alkaen alakynteen Jymyn torjuntaa vastaan, kun taas Alexandra Vajdová, Emmi Riikilä ja Karoliina Friberg kykenivät vastapuolella käyttämään tilaisuutensa.

    18-vuotiaat Kokkonen ja Riikilä ovat olleet kahdessa ensimmäisessä ottelussa sarjan kuumimmat tähdet. Laitahyökkääjäkaksikko on viikon alussa pudotuspelien pistepörssin sijoilla kaksi ja kolme.

    Tärkeään rooliin on noussut myös toinen HPK:n yleispelaaja Karhu, josta on tullut joukkueen selvä ykkösvastaanottaja. Nurmo on selvästi suunnannut painetta Karhulle, joka on nostanut kaksi kolmasosaa Jymyn syötöistä vielä vaatimatimattomalla positiivisuusprosentilla 43. Toisaalta maajoukkuenainen on ollut HPK:n paras syöttäjä kahdeksalla ässällään.

    Tagit: nurmon jymy  mestaruusliiga  playoffs  otteluennakot  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä