Kuukauden sisään toinen vierailu Seinäjoelle sujui HPK-naisilta huomattavasti ensimmäistä paremmin. Hämeenlinnalaiset ottivat keskiviikkona toisen 3–0-voittonsa Nurmon Jymystä Suomen cupin puolivälierissä numeroin 18–25, 23–25, 22–25.
HPK sai ulosmitattua latauksensa parhaiten heti ottelun alussa. Ensimmäiseen tekniseen aikalisään mennessä Kerho pääsi jo kahdeksan pisteen johtoon eikä hellittänyt siitä ottelun edetessä. Avauserässä vierasjoukkue hyökkäsi kovalla liki 50 prosentin teholla, kun taas nurmolaisten tähdet puolustettiin pimeiksi.
Toisessa erässä hyvän alun sai puolestaan Nurmon Jymy. HPK heräsi hiljalleen taistelemaan sarjapisteestä ja cupin lopputurnauspaikasta. Laura Baggi otti Suvi Kokkosen paikan laitahyökkääjänä erän puolivälissä kotijoukkueen karatessa. Loppu oli täysin HPK:n. Vaikka Jymy johti vielä 22–18, ensimmäisen eräpallon otti HPK. Välieräpaikka ratkesi Salla Karhun hyökättyä pisteen Kerholle heti ensimmäisellä yrittämällä.
Jymy näytti kolmannen erän alussa haluavan vielä tarjota erävoittoja kotiyleisölle. Heidät masensi kuitenkin Baggin massiivinen syöttövuoro, jonka aikana HPK meni jo 8–16-johtoon. Nurmo vaihtoi johdon vaihduttua omia nuoriaan kentälle, ja hieman yllättäen se nousi pisteen päähän. Yksi eräpallo riitti kuitenkin jälleen Kerholle.
Hakkuri Vicky Savard oli HPK:n hyökkäysrynnäkön kasvot. Kanadalainen paransi ottelun edetessä jo valmiiksi kovia tehojaan ja iski peräti 21 pistettä (+16) hakkurille mainiolla hyökkäysprosentilla 51. Hänet palkittiin ansaitusti ottelun parhaana pelaajana.
Jymyn tehopelaajat Julie Mikaelsen ja Alexandra Vajdova jäivät 12 pisteeseen. Kaikkiaan HPK hyökkäsi 41 prosentin tehoilla, kun vastustaja jäi 29 prosenttiin. Positiivisella vastaanotolla Kerho oli ylivoimainen (48%–27%).
HPK käytti ottelussa lopulta lähes koko kokoonpanoaan. Vain Daniela Öhman jäi vaille peliaikaa. Lukuun ottamatta Baggin ja Kokkosen vaihtoa, vaihdot olivat kuitenkin lyhyitä, kuten yleispelaajana ottelussa esiintyneen Eveliina Rautiaisen harvinainen syöttövaihto, joka päättyi nopeasti verkkosyöttöön.
HPK-päävalmentaja Luca Chiappinin mielestä ottelu ei ollut helppo.
– Aloitimme ottelun aggressiivisesti, kuten olin neuvonut. Siksi pystyimme hallitsemaan ensimmäistä erää. Toisessa erässä olimme ongelmissa, koska olimme henkisesti huonosti latautunueita. Pystyimme kuitenkin nousemaan uudestaan. Kolmas meni käytännössä samalla lailla, Chiappini kertasi.
Italialaisvalmentajan mukaan joukkue pelaa aina voitosta. Niin keskiviikkonakin, vaikka paikka cupin välierissä irtosi helpommalla. Lopputurnaus pelataan Kupittaan uudessa palloiluhallissa 5.–6. tammikuuta.
– Final fouriin pääsy oli yksi alkukauden isoimmista tavoitteistamme. Odotan innolla, miten Turussa käy. Joukkueiden taso tällä kaudella on todella tasainen. Haluamme voittaa cupin, mutta odotan tytöiltä vain, että he antavat kaikkensa siellä, ettei tarvitse katua, Chiappini sanoi.
Hämeenlinnalaisten kapteenina esiintynyt passari Chloe Collins arvioi, että joukkue vain parantaa entisestään reilun viikon tauon jälkeen ottelu ottelulta.
– Rakennamme kemiaamme yhdessä ja se näkyy kentällä. Tärkeintä meille on, että keskitymme yhteen otteluun kerrallaan ja työskentelemme harjoituksissa kehittyäksemme. Olen tyytyväinen peliimme parissa viime ottelussa ja haluan vain pitää hauskaa tyttöjen kanssa, yhdysvaltalainen kommentoi.
Nurmon Jymy–HPK 0–3 (18–25, 23–25, 22–25)
Parhaat pistenaiset:
Nurmon Jymy: Julie Heile Mikaelsen 12/+8, Alexandra Vajdova 12/+1, Karoliina Friberg 5/+3.
HPK: Vicky Savard 21/+16, Salla Karhu 13/+4, Yasmine Madsen 7/+5.
Vastaanotto: 34%–52%.
Torjunnat: 5–8.
Ässät: 7–1.
Parhaat pelaajat: Pauliina Vilppola (Jymy) ja Savard (HPK)
Tagit: nurmon jymy suomen cup otteluraportit Takaisin