• HPK:n CEV Cupin avausottelu oli kuin sää Elenia-areenan ulkopuolella. Idästä puhalsi kylmä tuuli venäläisen Yenisei Krasnojarskin muodossa ja HPK jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella nuolemaan näppejään ilman erävoittoa lukemin 0–3 (20–25, 17–25, 15–25).

    Kummankaan joukkueen peli ei erityisemmin säväyttänyt avauserän ensimmäisellä puoliskolla, mutta toiseen tekniseen aikalisään (europeleissä kaksi per erä) mennessä Venäjän Superliigassa kärkivauhdissa oleva Yenisei Krasnojarsk repäisi jo ratkaisevan kahdeksan pisteen kaulan. Salla Karhun ja Chloe Collinsin hyvillä syöttövuoroilla HPK kamppaili vielä paluusta peliin, muttei päässyt kolmea pistettä lähemmäksi.

    Toinen erä alkoi jälleen tasaisesti, mutta taas erän puolivälissä eroa alkoi syntyä Krasnojarskin hyväksi. HPK:n hyökkäykset eivät enää kuolleet ja erän alussa alkanut laiturikierrätys jatkui, kun Laura Baggin yleispelaajana korvaama Suvi Kokkonen otti vuorostaan Vicky Savardin paikan hakkurina. Muutokset eivät tuoneet helpotusta, kun isokokoinen Krasnojarsk otti taas viisi torjuntaa erässä HPK:n tehdessä toiset seitsemän suoraa virhettä.

    Kolmas erä meni enemmän tai vähemmän pelailuksi jo ensimmäisellä teknisellä aikalisällä tilanteessa 2–8. HPK puolitti Krasnojarskin karun etumatkan erän puolivälissä, mutta loppu oli taas musertava. Vieraat käytännössä ratkaisivat ottelun etenemällä tilanteeseen 12–20, jolloin Collins ja Kokkonen saivat väistyä ja konkari Maria Tuominen tuli viimeisiksi palloiksi passaamaan eurotempossa. Myös liberona tunnettu Eveliina Rautiainen pääsi pelaamaan useamman pallon yleispelaajan paikalla.

    Venäläisjoukkueen tähtipelaaja, 24-vuotias ja 187-senttinen hakkuri Natalja Malyh oli HPK:n turma varsinkin kolmannessa erässä. Hän kokosi tehot 16/+13 ja oli Krasnojarskin ratkaisupelaajia yhdessä parhaana palkitun keskitorjujan Ekaterina Efimovan kanssa. HPK:n paras oli puolestaan pisteet 10/+6 tehnyt Daniela Öhman.

    HPK ei yltänyt ylivertaista vastustajaa vastaan aivan omalle tasolleen. Päävalmentaja Luca Chiappinin mukaan HPK ainakin taisteli ja otti riskejä, kuten piti.

    – Näimme nyt, miksi Krasnojarsk on Superliigassa kärjen tuntumassa. Tiesimme tasoeron ja yritimme pelata, miten pystyimme. Jos tällaista joukkuetta vastaan ei ota riskejä, on vain vastaanottavana osapuolena. Tämä kokemus on varmasti hyödyllinen tytöille, Chiappini totesi.

    Libero Saana Koljonen (vastaanotto hyvä 75 %) ei ollut yhtä tyytyväinen peliin, mutta hänkin myönsi, että voiton suhteen aika vähän oli ylipäätään tehtävissä.

    – Puhuttiin ennen peliä, että lähdetään rähisemään, mutta en nähnyt sitä rähinää kuin muutamassa pallossa. Siihen olen kyllä pettynyt. Vastustaja oli kyllä kova, mutta sen ei pitäisi vaikuttaa omaan peli-ilmeeseen näin paljon. He päättivät hyökkäyksiä kovalla prosentilla ja sitten tuli toivoton olo. Heidän ei tarvinnut edes ottaa riskiä syötöissä, Koljonen kuvaili.

    Otteluparin toinen osa pelataan Krasnojarskin kaupungissa Siperiassa 10. tammikuuta. HPK lähtee pitkälle matkalle kolmen pisteen takamatkalta. Kultaiseen erään vaadittaisiin 1–3-voitto.

    Koljonen haluaa toisessa ottelussa juuri mainitsemaansa ”rähinää”.

    – Siitä ei tehdä mitään turistimatkaa, vaan haetaan sieltä sitä, mitä tästä pelistä jäi puuttumaan. Mitään muuta en vaadi meidän joukkueelta kuin sitä peli-ilmettä, että voidaan rähistä kunnolla venäläisiä vastaan, libero naurahtaa.

     

    Tilastot

    HPK–Yenisei Krasnojarsk 0–3 (20–25, 17–25, 15–25)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Daniela Öhman 10/+6, Suvi Kokkonen 7/+4, Vicky Savard 6/-1.

    Krasnojarsk: Natalja Malyh 16/+13, Ekaterina Efimova ja Jana Manziuk 11/+9.

    Hyökkäys: 30%–44%.

    Vastaanotto: 57%–56%.

    Torjunnat: 6–12.

    Ässät 4–7.

    Parhaat pelaajat: Öhman (HPK) ja Efimova (Krasnojarsk).

    Tagit: enisej krasnojarsk  cev cup  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä