• Naisten Mestaruusliigassa on enää yksi joukkue ilman pistemenetyksiä, kun sarjaa on pelattu noin kaksi kierrosta. Tuo joukkue on Kanta-Hämeen oranssi ylpeys HPK, joka kävi sunnuntaina naapurikunnan puolella Hattulassa avaamassa kotipelinsä Salon Viestiä vastaan. HPK:n tapaan toisella viime kauden finalistilla oli alla kolmen pisteen voitto ensimmäisestä kamppailusta, sillä LP Viesti kukisti lauantaina Pieksämäen kotonaan 3–1.

    Ottelu olikin tasainen, vaikka päättyikin tunnissa ja 45 minuutissa kotijoukkueen voittoon puhtaasti erin 3–0. Ensimmäinen erä alkoi HPK:n komennossa, mutta Viesti nousi erän puoliväliin mennessä pisteen päähän. Kerho kuitenkin karkasi vähitellen 25–22-voittoon.

    Toisessa erässä Salon tuore ulkomaalaisvahvistus, loukkaantuneen Ljudmila Anarbaevan tilalle saapunut valkovenäläinen Vera Klimovich, sekä maajoukkuelaiturit Ronja Heikkiniemi ja Pauliina Vilponen pääsivät paremmin iskemään Viktorija Tuchashvilin passeista, ja Viesti hallitsi erää. HPK taisteli kuitenkin 18–21-tilanteesta rinnalle 23–23:een, selvitti yhden salolaisten eräpallon ja nousi lopulta erävoittoon 27–25.

    Kolmas erä edettiin jälleen tasaisesti, mutta teknisen aikalisän jälkeen Hillary Hurleyn ja Michaela Madsenin ässät nostivat HPK:n kolmen pisteen johtoon, josta se ei enää luopunut. Erä kirjattiin hämäläisille 25–22 ja jälleen kolme sarjapistettä ilman erätappiota.

    3–0-lukemista huolimatta voitto ei tullut päävalmentaja Luca Chiappinin mielestä helpolla.

    – Salo pelasi eilen neljä erää, mikä vaikutti varmasti. Harjoittelemme kuntosalilla kovilla painoilla, koska haluamme olla kunnossa (Mestarien liigan karsinnassa) Minskiä vastaan, joten tämä oli hyvä testi meille. Oli hyvä voittaa, Chiappini kommentoi ja vierittää suosikin paineet yhä Viestille.

    HPK:n peli on uomissaan, mikä näkyi muun muassa ottelun parhaaksi valitun Piia Korhosen tehoissa (17 pistettä/+15) ja passari Katja Kylmäahon kokonaisvaltaisessa pelissä. Myös penkiltä löytyi hyvin tukea Roosa Niemisen ja Salla Karhun muodossa, mihin Chiappini on tyytyväinen.

    – Meillä oli nyt hyvä taktinen käsitys, miten he (Viesti) pelaavat. Annoimme heille painetta syötöillämme ja puolustimme hyvin, päävalmentaja analysoi.

    Kolme LähiTapiola-pistettä ottelussa pokanneen Korhosen mielestä kumpikaan joukkue ei esittänyt vielä parastaan.

    – Oli tasainen ottelu, mutta varmaan halusimme enemmän voittaa. Pelaamme hyvin yhteen, että se auttaa voittamaan, Korhonen arvelee.

    Alkavalla viikolla HPK:n ottelutahti kiristyy. Joukkue vierailee keskiviikkona Huittisissa, jossa se pelaa Suomen cupissa LP Vampulaa vastaan. Perjantaina jatkuvat liigapelit Lammilla LP Kangasalaa vastaan. Chiappini lupaakin näihin peleihin hieman isompaa pelaajarotaatiota. Sunnuntaina taas HPK lähtee kohti Minskiä, jossa se pelaa reilun viikon kuluttua ensimmäisen Mestarien liiga -ottelun Minchanka Minskiä vastaan.

    – Ainakin tiivis viikko on edessä, kun on monta peliä. Kun tämä ilta levätään ja maanantaina aletaan treenata, niin olemme valmiita jo keskiviikon peliin. Kyllä se Minskikin siellä takaraivossa kolkuttelee ja muistuttaa, mitä varten tässä tehdään hommia, Korhonen sanoo.

    Tilastot:

    HPK–LP Viesti 3–0 (25–22, 27–25, 25–22)

    Parhaat pistenaiset:

    HPK: Piia Korhonen 17/+15, Hillary Hurley 13/+9, Michaela Madsen 12/+10

    LP Viesti: Pauliina Vilponen 15/+8, Ronja Heikkiniemi 14/+6, Vera Klimovich 13/+12

    Parhaat pelaajat:

    Piia Korhonen (HPK) ja Vera Klimovich (Viesti)

    LähiTapiola-pisteet:

    3p: Piia Korhonen, 2p: Hillary Hurley, 1p: Vera Klimovich

     

    Tagit: hpk  viesti  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä