• HPK-naiset kärsivät kauden toisen tappionsa, kun joukkue haastoi LP Viestin salolaisten ensimmäisessä kotiottelussa. Viime kevään finaalin uusinta päättyi Viestille erin 3–1 (25–20, 27–25, 12–25, 25–21). Hallitsevan mestarin etumatka ei kuitenkaan ole kovin iso.

    Ensimmäisessä erässä LP Viesti näytti vielä enemmän rutiinia. Monet tasaiset pisteet kääntyivät Viestille, mutta suuri syy HPK:n erätappioon oli valtava virheiden määrä. Hämeenlinnalaiset antoivat peräti 15 pistettä kotijoukkueelle, minkä päävalmentaja Luca Chiappini laittoi hermostuneisuuden piikkiin.

    Toinen erä eteni HPK:n hallinnassa tekniselle aikalisälle, jolla vieraat johtivat 8–14. Tämän jälkeen Viesti alkoi määrätä syötössä ja torjunnassa, eikä HPK kyennyt mukautumaan vastustajan peliin. Kerho sai kolme eräpalloa ennen kotijoukkueen ensimmäistä, mutta erä lipesi salolaisille jatkopalloilla.

    HPK:n vahva alku kesti seuraavassa erässä tauon jälkeen. Viesti jäi täysin jalkoihin jokaisella osa-alueella, ja erän tilastot heijastuivat myös koko ottelun lukemiin, joissa HPK oli parempi kaikessa paitsi pisteissä ja vastaanotossa.

    Neljäs erä karkasi tasaisen alun jälkeen Viestille. Hakkuri Kertu Laak oli erässä pitelemätön iskien yhdeksän pistettä. HPK heräsi taistelemaan vielä ottelupalloissa, mutta LP Viesti selvitti haasteen lopulta seitsemännellä yrittämällä.

     

    Laak oli ottelun paras pelaaja pistesaldolla 22/+15, kun taas HPK:n paras oli nopeaa tempoa ylläpitänyt passari Chloe Collins. Eniten pisteitä Kerhosta kokosi kolmannen kerran peräkkäin Suvi Kokkonen (19/+10).

    HPK:n hakkurina kaksijakoisen ottelun pelannut Vicky Savard harmitteli tason vaihtelua.

    – Emme pelanneet mielestäni täydellä tasollamme kahta ensimmäistä erää. Löysimme itsemme kolmannessa, ja on erittäin positiivista, että pystyimme nousemaan takaisin peliin mukaan keskellä ottelua. Valitettavasti emme pitäneet tasoamme neljännessä, kanadalainen kertasi.

     

    Chiappini muistutti taas ottelun jälkeen joukkueen kehityksen olevan vielä vaiheessa ja reilusti päävastustaja Viestiä jäljessä. Eron teki hänen mukaansa Kertu Laak.

    – Vaikka hän on nuori, hän on todella kypsä pelaaja. Tänään hän oli todella tehokas, emmekä pystyneet vastaamaan hänen tehoihinsa. Tämä oli vaikea ottelu. Chloekin etsii vasta yhteyksiä muihin pelaajiin. Suvi pelasi myös kypsän ja tasapainoisen ottelun, vaikka hänkin on vasta ”pentu”. Tulemme parantamaan vielä ja vähentämään virheitä, HPK-valmentaja uskoi.

    Kerhon urakka jatkuu keskiviikkona vierasottelulla Oriveden Ponnistusta vastaan. Savard uhkui näyttöhaluja.

    – Pääsemme taas näyttämään, että pystymme toipumaan tappiosta lyhyessä ajassa.

     

    Tilastot

    LP Viesti–HPK 3–1 (25–20, 27–25, 12–25, 25–21)

    Parhaat pistenaiset:

    LP Viesti: Kertu Laak 22/+15, Noora Kosonen, 12/-1, Ronja Heikkiniemi 10/+5.

    HPK: Suvi Kokkonen 19/+10, Vicky Savard 12/+4, Laura Baggi 10/+3.

    Vastaanotto 60%–42%.

    Torjunnat: 7–13.

    Ässät: 5–5.

    Parhaat pelaajat: Laak (Viesti) ja Chloe Collins (HPK)

    LähiTapiola-pisteet: 3p Laak, 2p Anna Czakan (Viesti), 1p Collins.

    Tagit: lp viesti  mestaruusliiga  otteluraportit  
      Takaisin

Pääaiheet

 
 

Yhteistyössä