Rovaniemen Woman Volley kokosi rivinsä sunnuntaina Hämeenlinnassa kärsityn tappion jälkeen, mutta HPK-naisten rutiini oli jälleen liikaa vastustajille. HPK otti tiukahkon taistelun jälkeen lappilaisista kauden kolmannen 3–0-voiton erin 19–25, 19–25, 26–28.
Vain kahden päivän tauon jälkeen naisten lentopallon Mestaruusliigassa toisensa uudelleen kohdanneet Woman Volley ja HPK tarjosivat keskiviikkona kauden edellisiin kohtaamisiin verrattuna huomattavasti jännittävämmän ottelun. Hämeenlinnalaiset voittivat Lapin Urheiluopistollakin kaikki erät, mutta WoVo laittoi HPK:n tekemään töitä voiton eteen.
Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet pääsivät pelaamaan omaa vastaanottohyökkäyspeliään. Tilanteesta 15–15 peli alkoi kääntyä nopeasti HPK:lle. Hillary Hurleyn kuuden pisteen syöttövuorolla vieraat käytännössä ratkaisivat erän, kun tilanne oli tämän jälkeen 16–22.
Toinen erä alkoi vahvassa WoVo-komennossa ennen kuin HPK pääsi peliin taas kiinni erän puolivälin jälkeen. Rovaniemeläiset paransivat selvästi syöttöjään sunnuntaista ja pääsivät HPK:n hukatessa omat pallonsa ensin 8–2, sitten 14–10-johtoon. Teknisen aikalisän jälkeen HPK nousi kuitenkin johtoon Katja Kylmäahon kahden ässän syöttövuorolla, ja WoVo putosi kyydistä. Keskitorjuja Karoliina Friberg loisti lopussa hyökkäämällä ja torjumalla Kerhon neljä viimeistä pistettä.
Kolmannesta muodostui kamppailun tasaisin erä. HPK pääsi teknisen aikalisän jälkeen 13–16-johtoon, mutta kotijoukkue nousi heti tasoihin. Pisteitä tehtiin tasatahtiin, kunnes WoVo sai pari tärkeää tappoa ja kaksi eräpalloa. Kauden toinen erätappio oli HPK:lle lähellä, mutta joukkue taisteli itsensä vielä jatkopalloille. Kerho ei antanut enää katkaisumahdollisuutta WoVolle, mutta tarvitsi kolme ottelupalloa, ennen kuin Kristiine Miilenin leveä lyönti päätti pelin.
HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini oli tyytyväinen tulokseen, vaikka ottelu olikin yllättävän tiukka.
– Kun Rovaniemi pelaa kotonaan, he painostavat paljon syötöllään ja ovat varmempia. Tiesimme, ettei tämä ole helppo ottelu, mutta tytöt reagoivat tosi hyvin. Olimme tappiolla 24–22, mutta voitimme erän silti. En sano, että voitimme ensimmäisiäkään eriä helposti, mutta tytöt pelasivat johdonmukaisesti, Chiappini mietti pelin jälkeen.
Chiappinin mielestä isoin ero WoVon pelissä sunnuntaihin verrattuna oli vastaanottohyökkäyksessä. Rovaniemi oli vaihtanut liberoksi yleispelaaja Jessica Kososen ja Milja Laatikainen pelasi koko ottelun toisena keskitorjujana Jazmine Whiten kanssa.
HPK-yleispelaajista Hurley pelasi keskiviikkona kauden parhaan pelinsä. Yhdysvaltalainen hyökkäsi 16 pistettä ja syötti kolme ässää, ja jätti näin varjoonsa WoVon tehokolmikon White, Miilen ja Nelli Rantanen. Piia Korhonen sai toisena HPK-pelaajana 10 pistettä kasaan, mutta hyvin pelasi myös passari Kylmäaho, joka syötti kolme ässää ja hyökkäsi yhtä monta pistettä.
HPK:lla on kahden viikon ja seitsemän ottelun tiivistahtista jaksoa jäljellä enää huominen Pölkky-vierasottelu. Joukkue jatkaa huomenna pohjoisenkierrostaan matkaamalla Rovaniemeltä bussilla Kuusamoon.
– Oli tärkeää olla häviämättä erää, jotta säästämme vielä energiaa huomiseen. Olemme kuluttaneet sitä paljon näiden kahden viikon aikana. Joukkue on hyvässä kunnossa, mutta katsotaan huomenna, tuleeko muutoksia, Chiappini pohti.
WoVo–HPK 0–3 (19–25, 19–25, 26–28)
Parhaat pistenaiset:
WoVo: Jazmine White (14/+10), Kristiine Miilen (13/+2), Nelli Rantanen (12/+4)
HPK: Hillary Hurley (19/+12), Piia Korhonen (10/+6), Allison Mayfield (9/+4)
Parhaat pelaajat: Hurley (HPK) ja White (WoVo)
LähiTapiola-pisteet: 3p Hurley, 2p White, 1p Eveliina Rautiainen (HPK)
http://www.mestaruusliiga.fi/tilastot/naiset-runkosarja.html
Tagit: mestaruusliiga otteluraportit hpk wovo Takaisin